Matti Suur-Hamarin ja Katri Riihilahden freestyletanssi sai TTK-yleisön paikan päällä osoittamaan suosiotaan pitkään seisten taputtaen.
Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelma huipentuu sunnuntai-iltana 26. marraskuuta kolmen jäljellä olevan tanssiparin taistoon. Finaalissa toisiaan vastaan kamppailevat Matti Suur-Hamari ja Katri Riihilahti, Yeboyah ja Valtteri Palin sekä Pernilla Böckerman ja Anssi Heikkilä.
Finaalilähetyksessä kaikki kolme paria tanssivat kolme tanssia: tanssin läheisen kanssa, katsojien valinnan sekä freestyle-tanssin.
Illan ensimmäisen freestyletanssin esittivät Matti Suur-Hamari ja Katri Riihilahti. Esityksen taustalla kuultiin Inessa Gragovskayan kappale Shape of My Heart. Tanssiparin lisäksi parketilla nähtiin esityksen aluksi pyörätuolitanssijat Helmi Saxberg ja Viivi Aalto.
Todella herkkätunnelmaisen freestyle-esityksen jälkeen TTK-yleisö osoitti suosiotaan pitkään seisten taputtaen. Studion herkkä tunnelma vaikutti vahvasti myös juontaja Vappu Pimiään.
– Minulta meinaa tulla itku, niin sanopa sinä Matti, miltä sinusta tuntuu?
Suur-Hamari kertoi itsekin olleensa hyvin liikuttuneessa tilassa tanssin jälkeen.
Tuomaristo oli esityksestä täysin vaikuttunut.
– Todella puhutteleva aloitus, joka viestii tanssin oikeutuksista kaikille, sanaili Jorma Uotinen.
Jukka Haapalainen kehui myös herkkää tunnelmaa ja muun muassa sitä, että freestyle-esityksessä oli mukana muun muassa rumban askeleita.
– Aivan upeaa, että otitte pyörätuolitanssijat osaksi tätä.
Helena Ahti-Hallberg pisti merkille palautteessaan studioyleisön reaktion.
– Tämmöistä emme ole koko TTK-historiassa ikinä nähneet, että koko yleisö seisoo ja taputtaa teille.
Tuomarit antoivat Suur-Hamarille ja Riihilahdelle heidän viimeisestä TTK-tanssistaan 30 pistettä, eli täydet pisteet.
Alla olevilta videoilta näet kaksikon aiempia tansseja Tanssii Tähtien Kanssa -syksyn varrelta.
5:53
3:34
4:00
4:16