Kiinan GP:ssä palkintokorokkeelle ajaneet Max Verstappen, Lando Norris ja Sergio Perez hämmästelivät ennen kisan palkintoseremonioita Lance Strollin törttöilyä.
Sunnuntaisen F1-kisan puhuttanein tilanne nähtiin noin kisan puolivälissä, kun Lance Stroll täräytti Daniel Ricciardon takakonttiin juuri, kun Valtteri Bottaksen keskeytyksen aiheuttama turva-auto oli poistumassa radalta.
Stroll sai tilanteesta 10 sekunnin aikarangaistuksen ja kaksi rangaistuspistettä. Ricciardon auto sai osuman seurauksena niin merkittävät vauriot, että australialaiskuski joutui keskeyttämään muutamaa kierrosta myöhemmin.
Kisan kärkikolmikko Verstappen, Norris ja Perez näki tilanteen lämpiössä ennen palkintokorokeseremonioita ja häkeltyi näkemästään.
– Voi, voi luoja! Ei voi olla totta! Verstappen huudahti nähdessään kolarin.
– Oliko tuo turva-auton aikana? Perez puolestaan hämmästeli.
Norris ja Verstappen pistivät tapauksen lopulta vitsiksi.
– Tämä kaikki sinun takiasi, Norris heitti Verstappenille viitaten siihen, että kisaa johtanut hollantilainen määritti letkan vauhdin tapahtumahetkellä.
– Minun syyni, Verstappen kuittasi takaisin pilke silmäkulmassa.
Uusimmat
-
14:01
Varjoliitäjä pudonnut maahan Muhoksella – tämä tapauksesta tiedetään
-
13:50
Ukrainassa jälleen hyökkäyksiä – ainakin kaksi kuollut
-
13:50
Kommentti: Odotus on ohi! Kalle Rovanperällä eväät täydelliseen tyrmäykseen
-
13:34
Sinivalkoisen äänen uran loppu häämöttää: "Minulla on muutakin elämää kuin urheilu"
-
13:20
Poliisi tutkii näyttelijä Nicolas Cagen pojan väitettyä hyökkäystä äitinsä kimppuun
-
12:36
Ensi viikolla jopa +24!
-
12:31
Miksi farkuille ja ulkovaatteille on omat pesuohjelmansa? Näin pyykkikoneen ohjelmat eroavat toisistaan
-
12:26
Kärpät ryösti toisen SM-liigaseuran maalipyssyn!
-
12:25
Putin nosti ydinasejoukot esiin: "Venäjä käy ratkaisevaa ajanjaksoa – emme siedä minkäänlaisia uhkauksia"
-
12:14
Ilves iski kiinni: Tommi Niemelän luottomies haaviin
-
12:03
Nakuilua ja sipsipussi – tässä ovat tämän vuoden Met-gaalan oudoimmat asut
-
11:48
Näin puolueet eroavat MTV:n eurovaalikoneen Gaza-kysymyksessä – kokoomusehdokkaat erimielisiä
-
11:47
Ei herkille! MM-rallin tähtikuljettajaa kohtasi karmea tapaturma: "Koira oli keskellä tietä"
-
11:40
Putinin käytös herätti huomiota suorassa lähetyksessä – erikoista sormeilua jokaisen kättelyn yhteydessä
-
11:30
Savuavassa lentokoneessa matkustanut Mika Lintilä lohkaisi uutisesta hervottoman vitsin: "Meille kerrottiin ihan eri syy"
-
11:13
Monacon kuolonkolari: Suomalaismiestä vastaan nostettu raskaat syytteet
-
11:06
Kalle Rovanperältä jykevä paluu – hätkähdyttävä lausunto testi-ek:n maalissa: "Pitäisikö meidän olla peloissamme?"
-
11:05
Maailman nopein poliisiprätkä: Lähes 300 km/h kulkeva pyörä päätyi tamperelaismuseoon
-
10:58
Olkiluoto 2 tuottaa jälleen sähköä!
-
10:30
Ukrainan viisuedustaja kaatui semifinaalin harjoituksissa, mutta pelasti tilanteen huikealla tavalla – muillakin artisteilla haasteita lavalla
-
Lataa lisää