Max Verstappen musertuneena haastattelussa: "Olen kyllästynyt tähän"

10.8863187j
Copyright Rex Features Ltd 2012/All Over Press
Julkaistu 12.06.2017 09:54

MTV SPORT

Red Bullin hollantilaiskuski Max Verstappen ei peitellyt pettymystään Kanadan GP:n jälkeisessä haastattelussa.

Verstappen aloitti kisan tykkistartilla. Hän nousi viidennestä ruudusta peräti toiseksi, ja ainoastaan paalulta lähtenyt Mercedeksen Lewis Hamilton pysyi Verstappenin edellä. Nuorukaisen loistava alku valui kuitenkin hukkaan nopeasti, kun Red Bull -auto hyytyi radan varteen 10. kierroksella.

– Huolehdin vain autoni renkaista ja jarruista. Lewis oli hieman nopeampi, mikä on ihan normaalia. Tein työtäni, kunnes moottori sammui, Verstappen selvitti kisaansa.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Verstappenin kausi on ollut vaikea, sillä hän on kärsinyt kolme keskeytystä viidessä viime kisassa. Samalla tallitoveri Daniel Ricciardo on ajanut kolme perättäistä kolmossijaa.

– En tiedä milloin tilanne paranee. Rehellisesti sanottuna minulla ei ole tällä hetkellä paljon toivoa. Olen kyllästynyt tähän tällä hetkellä. Lataan itseni jokaiseen viikonloppuun uudestaan, mutta viime aikoina on tapahtunut paljon epämukavia juttuja. Kai se on tavallaan normaalia kilvanajossa, mutta en nauti tästä tällä hetkellä, Verstappen summasi.

Tuoreimmat aiheesta

F1