Me Naiset: Nylon Beatin Jonnasta tuli kotirouva: ”Minua ei harmita elää mieheni tuloilla”

Jonna Geagea lokakuu 2010
Lehtikuva
Julkaistu 02.11.2017 10:39

MTV VIIHDE

Jonna Geagea kertoo Me Naiset -lehden haastattelussa perheensä taloudenhoidosta.

Nylon Beat -duosta tunnetuksi tullut Jonna Geagea, 40, kertoo Me Naiset -lehden haastattelussa eläneensä jo vuosia kokonaan puolisonsa Oscar Geagean tuloilla. Päätös syntyi sen jälkeen, kun Jonna kyllästyi rooleihin musikaaleissa ja revyissä, ja halusi pitää pidemmän tauon työelämästä.

– Päätimme yhdessä aviomieheni kanssa, että jään kotirouvaksi. Sovimme, että olen kotona viidestä seitsemään vuotta, tuli lapsia tai ei, Geagea kertoo lehdessä.

– Minua ei harmita elää mieheni tuloilla, kyseessähän on yhteinen sopimus. Kaikki, mikä on minun, on myös hänen. Ja toisinpäin. Toki tilanne on hänelle raskaampi, koska taloudellinen pane kohdistuu häneen, Jonna puntaroi.

Nyt Geagea kirjoittaa musiikkia ensi vuonna julkaistavalle soololevylleen. Hän kiittää puolisoaan siitä, että tämä mahdollistaa musiikintekemisen kotona.

Kun Nylon Beat oli suosionsa huipulla, Geagea kertoo, ettei rahasta tarvinnut huolehtia. Shoppailua rakastava laulaja pystyi ostamaan kaiken, mitä mieleen sattui juolahtamaan.

– Kaipaan Naikkari-ajoilta taloudellista vapautta, mutta totuus on se, etten tarvitse niin paljon rahaa kuin minulla ennen oli.

Lähde: Me Naiset

Tuoreimmat aiheesta

Musiikki