Iranin Israeliin tekemien iskujen aalto näyttää laantuneen, sanovat yhdysvaltalaislähteet CNN:n mukaan. Lennokki- ja ohjushyökkäykset kestivät noin viisi tuntia.
Iran lähetti myöhään lauantaina satoja miehittämättömiä droneja ja ohjuksia kohti Israelia. Iranin vallankumouskaarti kertoi maan aloittaneen hyökkäyksen Israelia vastaan.
Israelin armeijan mukaan sen joukot olivat täydessä hälytystilassa. Israelin asevoimien tiedottaja Daniel Hagari kuvaili Iranin hyökkäystä vakavaksi ja vaaralliseksi kärjistymiseksi.
Hagarin mukaan Iran laukaisi yli 200 lennokkia, ballistista ohjusta ja risteilyohjusta kohti Israelia.
4:24
Yhdysvaltain Presidentti Joe Biden sanoo maan auttaneen Israelia pudottamaan lähes kaikki Iranin lennokit ja ohjukset ennen niiden päätymistä Isreaelin ilmatilaan.
– Vain muutama Iranin ohjuksista putosi Israelin alueelle, vahvistaa puolestaan Hagari.
Hagari kertoi myös, että sotilastukikohta maan eteläosassa kärsi lieviä vahinkoja iskuissa. Iranin valtionmedia raportoi aiemmin, että tukikohtaan oli kohdistunut raskaita iskuja.
Lue myös: Miksi Iran hyökkäsi Israeliin? Tästä kostohyökkäyksessä on kyse
Kuolenuhreista ei ole raportoitu
Israelissa ei ole raportoitu suoraan Iranin iskujen aiheuttamista vammoista, sanoo israelilainen Magen David Adom -ensiapujärjestö uutiskanava CNN:n mukaan.
Järjestö sanoi kuitenkin, että heidät oli kutsuttu hoitamaan yhteensä 31 ihmistä, jotka olivat saaneet lieviä vammoja matkalla suojiin tai saaneet paniikkikohtauksia iskujen aikana.
Aiemmin järjestö kertoi vieneensä sairaalaan seitsemänvuotiaan tytön, joka oli saanut vakavan päävamman iranilaisen ohjuksen pysäyttämiseksi käytetyn torjuntaohjuksen sirpaleiden vuoksi.
YK:n turvallisuusneuvosto järjestää hätäkokouksen sunnuntaina Iranin Israeliin kohdistaman lennokki- ja ohjushyökkäyksen vuoksi, kertoo neuvoston puheenjohtajuutta tässä kuussa hoitava Malta. Kokous järjestetään Israelin pyynnöstä.
Artikkeli jatkuu kuvien jälkeen päivittyvällä uutisseurannalla:
Tästä on kyse:
Iran on esittänyt uhkauksia Israelia kohtaan sen jälkeen, kun kaksi iranilaiskenraalia ja muita Iranin vallankumouskaartin jäseniä kuoli tämän kuun alussa iskussa Syyrian Damaskoksessa.
Israel ei ole myöntänyt olleensa iskun takana.
Israel on vuorostaan varoittanut kostosta, jos Iran iskee sen maaperälle.
MTV Uutiset seurasi eskaloitunutta tilannetta tässä artikkelissa 13.4.–14.4.2024:
06.19: Israelilainen Magen David Adom -ensiapujärjestö sanoo hoitaneensa yhteensä 31 ihmistä, jotka olivat saaneet lieviä vammoja matkalla suojiin tai saaneet paniikkikohtauksia iskujen aikana.
Järjestön mukaan Israelissa ei ole raportoitu suoraan Iranin iskujen aiheuttamista vammoista.
06.13: Israelin asevoimien tiedottaja Daniel Hagarin mukaan Iran laukaisi yli 200 lennokkia, ballistista ohjusta ja risteilyohjusta kohti Israelia. Hagari kertoi sotilastukikohdan maan eteläosassa kärsineen lieviä vahinkoja iskussa. Iranin mukaan tukikohtaan kohdistettiin raskaita iskuja.
06.07: Yhdysvaltalaislähteet kertovat, että iskut ovat laantuneet. Iranin lennokki- ja ohjushyökkäykset Israeliin kestivät noin viisi tuntia.
Presidentti Joe Biden sanoo Yhdysvaltain auttaneen Israelia pudottamaan lähes kaikki Iranin lennokit ja ohjukset. Biden julkaisi lausunnon, jossa hän tuomitsee iskut.
YK:n turvallisuusneuvosto järjestää Isreaelin pyynnöstä hätäkokouksen Iranin Israeliin kohdistaman lennokki- ja ohjushyökkäyksen vuoksi sunnuntaina, kertoo neuvoston puheenjohtajuutta tässä kuussa hoitava Malta.
2.26: Yhdysvallat kertoo ampuneensa alas useita droneja Etelä-Syyriassa lähellä Jordanian rajaa. (Reuters)
2.25: Jerusalemissa kuultiin useita räjähdyksiä alkuyöstä ennen kello kahta ja ilmahälytykset soivat pian niiden perään, kertovat AFP:n toimittajat. AFP:n mukaan miehitetyllä länsirannalla Jerikossa on myös kuultu räjähdyksiä. (STT)
2.07: Israel aikoo vastata merkittävästi Iranin hyökkäykseen, sanoo hallinnon edustaja TV-kanava 12 -lähetyksessä.
2.02: Israelin ambulanssipalveluista vastaava taho kertoo, että se ei ole saanut tähän mennessä yhtään ilmoitusta iranilaisdronejen aiheuttamista vahingoista. (Reuters)
2.01: Jordania kertoo ampuneensa alas pohjois- ja keskiosissaan useita iranilaisia droneja, jotka olivat matkalla kohti Israelia.
1.59: Euroopan unionin ulkopoliittinen johtaja Josep Borrell tuomitsi Iranin iskut Israeliin lauantaina "ennennäkemättömäksi eskalaatioksi".
Borrell kirjoitti viestipalvelu X:ssä, että EU tuomitsee jyrkästi Iranin hyökkäyksen Israelia vastaan. Hän lisäsi, että hyökkäys on vakava uhka alueelliselle turvallisuudelle, eikä sitä voi hyväksyä.
1.51: Myös Jerusalemissa soivat hälytyssireenit. Kaupunkiin kerrotaan kuuluvan myös ääniä räjähdyksistä, jotka ovat peräisin ilmatorjunnasta, kertovat silminnäkijät ja lähteet uutistoimisto Reutersille ja paikalliselle medialle.
1.46: Israelin eteläosissa kuuluu monessa paikassa hälytyssireenien ääni, kertovat paikalliset mediat. Hälytys varoittaa asukkaita ilmateitse mahdollisesti tulevasta uhasta.
1.24: Iranin edustusto sanoo, että kyseessä on konflikti Iranin ja Israelin välillä, Yhdysvaltojen pitää sen mukaan pysyä erossa tilanteesta. Iranin mukaan kyse on vastauksesta Israelin toimiin Damaskoksessa ja uhkaa vakavammilla seurauksilla, mikäli Israelin aggressiot jatkuvat.
Yhdysvallat on vakuuttanut raudanlujaa tukea Israelille.
1.22: New York Times kertoo israelilaislähteisiin pohjaten, että Irakista olisi ammuttu lennokkeja ja risteilyohjuksia Israelia kohti. Libanonilainen Iranin tukema Hizbollah-äärijärjestö puolestaan sanoo AFP:n mukaan ampuneensa raketteja Israelin miehittämää Golania kohti. Alueen asukkaita on kehotettu olemaan valmiudessa suojautumaan. (STT, Reuters)
1.20: Jemenin huthikapinalliset ovat laukaisseet useita lennokkeja Israelia kohti koordinaatiossa Iranin kanssa, kertoo meriturvallisuusyhtiö Ambrey. (STT)
01.13: Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on aloittanut kokouksensa turvallisuusneuvonantajiensa kanssa. (Reuters)
01.08: Israelilainen Channel 12 TV-kanava kertoo, että Yhdysvaltain ja Britannian koneet ovat ampuneet alas joitain iranilaisia droneja Irakin ja Syyrian välisellä raja-alueella. TV-kanava ei esittänyt tiedolleen lähteitä, kertoo uutistoimisto Reuters.
00.59: Egyptin sotilas- ja turvallisuuslähteet kertovat, että maan ilmapuolustus on hälytysvalmiudessa. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.
00.53: Monet päättäjät ovat tuominneet jyrkästi Iranin toimet. Esimerkiksi Iso-Britannian pääministeri Rishi Sunak kirjoittaa X-palvelussa tuomitsevansa vahvasti Iranin hyökkäyksen.
00.49: Jordanian hallinto kiistää aiemmat tiedot, joiden mukaan se olisi julistanut hätätilan ja sulkenut ilmatilansa.
00.35: Iranin puolustusministeri Mohammad Reza Ashtiani varoittaa, että Teheran aikoo vastata välittömästi, mikäli joku valtio "avaa ilmatilansa tai alueensa Israelille hyökkäykseen Irania vastaan". Asiasta kertoo Iranin uutistoimisto Mehr.
00.22: Useat lentoyhtiöt ovat reagoineet jännittyneeseen tilanteeseen muuttamalla reittejään ja kiertämällä Lähi-idän alueen. Monet maat ovat ilmoittaneet sulkevansa ilmatilansa kokonaan.
00.20: Libanon ilmoittaa sulkeneensa ilmatilansa.
23.56: Syyrian armeijalähteiden mukaan Syyria on asettanut ilmatorjuntajärjestelmänsä korkeaan hälytystilaan pääkaupungin ja merkittävien sotilastukikohtien ympärillä.
23.50: Jordania ilmoittaa julistaneensa hätätilan.
**00.49: Jordanian hallinto kiistää aiemmat tiedot, joiden mukaan se olisi julistanut hätätilan ja sulkenut ilmatilansa.
23.44: Iranin vallankumouskaartin mukaan se on ottanut kohteekseen tiettyja paikkoja Israelista lähettämällä droneja ja laukaisemalla ohjuksia kohti Israelia. Israelin kanava 12:n mukaan risteilyohjuksilla on lyhyempi lentoaika Israeliin kuin droneilla.
23.37: Jordanian ilmapuolustus kertoo olevansa valmis ampumaan alas kaikki iranilaiset dronet tai lentokoneet, jotka loukkaavat sen ilmatilaa.
23.34: Israel kertoo sulkevansa ilmatilansa.
23.32: Lähteet kertovat Iranin medialle, että Iranin vallankumouskaarti on käynnistänyt laajamittaiset drone-iskut Israelissa oleviin kohteisiin.
23.30: Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu sanoo maansa olevan valmistautunut Iranin suoraan hyökkäykseen.
– Puolustusjärjestelmämme on järjestetty asemiin. Olemme valmistautuneet kaikkiin skenaarioihin sekä puolustuksessa että hyökkäyksessä, Netanjahu sanoi televisioidussa lausunnossa.
Netanjahu lisäsi, että Israelilla on Yhdysvaltain ja monien muiden maiden tuki.
Lue myös: Israelin armeija täydessä hälytysvalmiudessa: "Lentokoneet ilmassa"
Lue myös: Finnair uudelleenreitittää lentojaan turvallisuussyistä
Lue myös: Iranin vallankumouskaarti takavarikoi Israeliin yhteydessä olevan aluksen
Lue myös: Kolme Hamasin johtajan poikaa kuoli Israelin iskussa
23.29: Irakin liikenneministeriö kertoo sulkeneensa maan ilmatilan.
23.27: Kontraamiraali Daniel Hagarin mukaan Israelin "Air Force One" on ilmassa operationaalisten syiden takia.
23.25: Valkoinen talo kertoo presidentti Joe Bidenin tapaavan turvallisuusneuvonantajia Lähi-Idän tilanteen takia
23.20: Turvallisuuslähteet kertovat uutistoimisto Reutersille, että dronejen on havaittu lentävän Iranin suunnasta kulkien Irakin Sulayamaniyan maakunnan yli.
23.18: Israelin armeijan mukaan hälytyssireenit tulevat soimaan kaikilla uhatuilla alueilla.
23.17: Asiantuntija kertoo israelilaisella Channel 12 televisiokanavalla, että kuhunkin droneen on asennettu 20 kiloa räjähteitä ja Israelin ilmapuolustus on valmiina ampumaan dronet alas.
23.03: Iranin dronejen lentoaika Israeliin saattaa mediassa esitettyjen arvioiden mukaan kestää useita tunteja.