Mediat: Kuopion kouluhyökkäyksessä loukkaantuneet pääosin naisia – nuorin uhri 15-vuotias

1:30img
Video: Kauppakeskus Hermanissa työskentelevä silminnäkijä kuvailee Savon ammattiopiston hyökkäyksen tapahtumia.
Julkaistu 01.10.2019 19:54

MTV UUTISET – STT

Kuopion kouluhyökkäyksessä loukkaantuneet ovat 15–50-vuotiaita ja enemmistö heistä on naisia, kertoo Kuopion yliopistollisen keskussairaalan johtajaylilääkäri Antti Hedman  Ylelle ja Iltalehdelle.

Iltalehden mukaan uhreista kaksi kolmasosaa on naisia. Loukkaantuneet ovat iältään 15–50-vuotiaita.

Helsingin Sanomien mukaan loukkaantuneista uhreista seitsemän on naisia ja kaksi miehiä. Neljä loukkaantunutta on jo päässyt sairaalasta kotiin, johtajaylilääkäri Hedman kertoi Helsingin Sanomille.

Hyökkäyksessä loukkaantui vakavasti kaksi, joista toinen oli epäilty tekijä. HS:n mukaan vakavammin loukkaantuneista toinen on kriittisessä ja toinen vakaassa tilassa. Epäillyn tilaa johtajaylilääkäri ei kommentoi HS:lle.

Ylen mukaan Savon ammattiopistossa kauppakeskus Hermanissa oli tänään paikalla reilut 300 opiskelijaa, joista valtaosa oli 16–19-vuotiaita, mutta mukana oli myös aikuisopiskelijoita. Henkilökuntaa oli paikalla noin 30 ihmistä.

Vielä ei tiedetä, valikoituivatko uhrit sattumanvaraisesti

Epäillyllä ei ole aiempaa rikoshistoriaa, eikä kouluun ollut suuntautunut uhkauksia. Poliisin tiedossa ei ole, valitsiko epäilty uhrinsa sattumanvaraisesti vai tarkoituksella.

Poliisin tiedossa ei myöskään ole, onko epäilty tekijä julkaissut internetissä manifestia tai julistusta ennen tekoaan, kertoo yleisjohtaja, komisario Sami Joutjärvi Itä-Suomen poliisista STT:lle. Sosiaalisen median tarkempaa seulontaa ei ole vielä tehty.

Lue lisää: "Hän löi sillä kaikkia mahdollisia" – Rami näki, kuinka Kuopion iskijä käytti miekkaansa ja kuinka poliisi ampui miehen

Poliisi ei ole päässyt vielä jututtamaan epäiltyä tekijää, sillä hän on tehohoidossa sairaalassa.

Poliisi on tehnyt kotietsinnän tekijän asuntoon Särkiniemessä sijaitsevassa opiskelija-asuntolassa, josta on otettu haltuun hänen atk-laitteitansa. Niitä ei ole ehditty tutkia.

Kotietsinnässä löytyi myös polttopulloja ja välineitä tulipaloon. Kauppakeskus Hermanissa oli hyökkäyksen aikana myös tahallaan sytytetty tulipalo, mikä saatiin nopeasti sammutettua.

Tuoreimmat aiheesta

Kuopion kouluisku