Valko-Venäläinen verkkomedia Tut.by kertoo, että Valko-Venäjän protestien johtohahmo Maria Kalesnikava on kaapattu. Myös kahden muun oppositioon kuuluvan henkilön epäillään kahdonneen.
Valko-Venäläisen verkkomedian mukaan tunnistamattomat henkilöt olisivat siepanneet Kalesnikavan tänään Minskin keskustassa kello 10 maissa.
Kalesnikava kaapattiin minibussilla, joka on ajanut pois paikan päältä.
Asiasta kertoi Suomessa ensimmäisenä Helsingin Sanomat.
Minskiläinen kaupunkilehti Kyky.org kirjoittaa, että myöskään kahteen muuhun oppositioon kuuluvaan henkilöön ei saa tällä hetkellä yhteyttä. Koordinointineuvoston lehdistösihteeri Anton Rodnenkov ja pääsihteeri Ivan Kravtsov ovat oletettavasti kadonneet.
Minskin sisäministeriö ja viranomaiset kiistävät pidättäneensä Kalesnikavan.
Kalesnikava on ollut johtavia hahmoja Valko-Venäjän oppositioliikkeessä.
Valko-Venäläisiä opposition johtohahmoja on maan kiristyvän tilanteen vuoksi paennut muun muassa Liettuaan ja Puolaan. Mielenosoitukset Valko-Venäjällä istuvaa presidenttiä Aljaksandr Lukashenkaa vastaan ovat nyt jatkuneet kuukauden päivät – aina vilpillisiksi tuomituista presidentinvaaleista lähtien. Satoja tuhansia ihmisiä on osoittanut mieltään kaduilla ja vaatunut Lukahenkaa eroamaan.