USA 2007. Ohjaus: Paul Greengrass. Käsikirjoitus Robert Ludlumin romaanin pohjalta: Tony Gilroy. Kuvaus: Oliver Wood. Leikkaus: Christopher Rouse. Musiikki: John Powell. Tuotanto: Patrick Crowley, Frank Marshall. Pääosissa: Matt Damon, Joan Allen, Julia Stiles, David Strathaim. Kesto: 115 min. Levittäjä: Finnkino.
Kolmososien vuosi jatkuu. Terävä, nopea, viihdyttävä ja jännittävä Medusan sinetti ei tunnu pätkääkään kahden aiemman elokuvan epätoivoiselta uudelleen lämmittelyltä. Se on edeltäjiään vimmaisempi, räiskyvämpi ja tiiviimpi vakoojatrilleri. Nyt Jason Bournen perässä on CIA, laitos joka muokkasi hänestä tehokkaan ja ovelan tappokoneen.
Bourne on jatkuvasti liikkeessä, eivätkä hänen vakaata kulkuaan estä aidat, seinät, pommit tai autot. Hänen reaktiokykynsä on lyömätön. Bourne vaeltaa maailmalla, Moskovassa, Pariisissa, Tangerissa, Lontoossa ja New Yorkissa tavoitteenaan selvittää, tuliko hänestä CIA:n tappaja vapaasta tahdostaan vai pakon sanelemana. Jäljittäessään hämärää menneisyyttään Bournesta tulee uhka CIA:lle, ja hänestä annetaan eliminointikäsky. Ystäviä on yhä vaikeampi seuloa vihollisista, mutta liittolaisiakin löytyy.
Paul Greengrassin ohjauksessa joka sekunnissa vaanii vaara ja paranoia. Ei haittaa lainkaan, että kaikki elokuvan kohtaukset ovat toimintaelokuvissa moneen kertaan kierrätettyjä, sillä Greengrassin toiminnan koreografia on jatkuvasti häikäisevän sujuvaa ja energistä. Kamera ei pysy hetkeäkään paikallaan, edes keskusteluja kuvattaessa. Se on ikään kuin jatkuvassa valmiudessa voidakseen tallentaa taas seuraavan yllätyskäänteen. Aluksi levoton kamera rasittaa ja hiukan ärsyttääkin, kunnes sen teho vakuuttaa. Medusan sinetti on samanaikaisesti sekä machoilevan aggressiivinen että tyylikäs.
Identiteettiongelma on tehnyt Matt Damonin esittämästä Bournesta entistä synkemmän miehen. Melkein yliluonnollisen herkästi ympäristöään havainnoivalla sankarilla vaikuttaisi olevan enemmän aisteja kuin tavallisella ihmisellä. Voittamattomassa Bournessa on kaiken fyysisyyden alla riittävästi arvoituksellisuutta, mutta turha tunteita kuvaileva lässytys on lakaistu toiminnan tieltä pois. Henkilökuvaus hoituu sanoitta ja selityksittä.
Kohtaus, jossa Bourne ja toinen vakooja yrittävät listiä toisensa kaikilla mahdollisilla käteen osuvilla esineillä, on sähäkästi leikattua toimintaa parhaimmillaan. Eikä tappelua ole rytmitetty tarpeettomalla taustamusiikilla. Bondin tavoin Bourne näyttää kahakan jälkeen lähes naarmuttomalta, vaikka järjen mukaan hänen paikkansa olisi sairaalan teho-osastolle. Mutta viis todellisuudesta ja logiikasta.
Teksti: Minna Karila
Lue myös aiempien Bourne-trillerien arvostelut: