Meiju Suvas sairasteli koko kevään: "Peruin vain yhden keikan"

Meiju Suvas Storyvillen terassikauden avajaisissa 25.5.2017
Meiju Suvas sanoo pysyvänsä pirteänä, kun tekemistä on paljon.
Julkaistu 28.05.2017 09:45
Toimittajan kuva
Sanna Pietiläinen

sanna.pietilainen@mtv.fi

Laulaja Meiju Suvas kertoo olleensa poskiontelotulehduskierteessä koko kevään, mutta jatkaneensa tunnollisesti keikkailua. – Yksi keikka jäi väliin, Suvas kertoi MTV Viihteelle ravintola Storyvillen puistoterassin avajaisissa.

Laulaja Meiju Suvaksen kevät on ollut megakiireinen muun muassa keikkailun ja opiskelun takia. Suvas kertoo myös joutuneensa keuhkoputki- ja poskiontelontulehduskierteeseen.

– Minulla on ollut pitkiä sairauslomia, mutta jätin vain yhden keikan väliin. En tiedä kuinka järkevää se on, mutta puolikuntoisenakin haluan lähteä keikalle, koska muuten tulee hirveät omantunnontuskat, Suvas kertoo.

Hän on ollut keväällä kiireinen myös opiskelujen takia.

– Teen luovien alojen yrittäjätutkintoa, ja siihen pitää tehdä tehtäviä. Sitten kotona on kylppäriremontti ja kesäteatteriharjoitukset ovat alkaneet ja Helsingissä alan vetää yhteislauluiltoja, Suvas kertoi hengästyttävästä elämästään.

– Mutta olen sellainen, että pysyn pirteänä kun tekemistä on paljon.

Keikkakesään valmistautuva Suvas kertoo, että keikoilla pyydetään tiettyjä hittejä, mutta joskus yllätyksiäkin tulee.

– Pure mua, Tahdon sinut, Tää onnea on – näitä pyydetään aina. Minulta pyydetään kovasti myös Menolippua – monet luulevat että se on minun biisini, Suvas nauraa. 

Tuoreimmat aiheesta

Musiikki