Kokki Kari Aihinen paljasti yhden ravintolauransa unohtumattomista hetkistä, kun edesmennyt Bond-legenda Roger Moore vieraili Suomessa.
Kokkisotaa tänä keväänä tähdittänyt Kari Aihinen muisteli ohjelman kuvausten kulisseissa uransa tähtihetkiä. Jo 11 vuotta ravintola Savoyn keittiöpäällikkönä toiminut Aihinen on päässyt tekemään ruokaa monille supertähdille.
Miehen ravintolauran unohtumattomiin hetkiin lukeutuu muun muassa Roger Mooren vierailu Suomessa. James Bond -elokuvien tähtenä tunnettu Moore menehtyi omaisten Twitterissä julkaiseman tiedotteen mukaan syöpään eilen tiistaina 23. toukokuuta 2017.
Aihisen mukaan Moore oli todellinen herrasmies vieraillessaan suomalaisravintolassa.
– Muutama vuosi sitten meihin otettiin yhteyttä, että Roger Moore haluaa tulla syömään. Hän halusi tulla hyvin iisisti kulmapöytään ja olla rauhassa ilman mitään julkisuutta. Moore asteli sisään aurinkolasit päässä ettei kukaan tunnistaisi häntä.
– Unohdimme kuitenkin informoida pianistia ja kun Roger tuli saliin, niin pianisti alkoi soittamaan Bond-elokuvan tunnusmusiikkia. Koko Savoyn 140 paikkaisen salin väki kääntyi katsomaan, kun Moore asteli sisään. Ei ihan onnistunut tämä salassapitovelvollisuus, Aihinen muisteli hymyillen.
Räikeästä vastaanotosta huolimatta Moore suhtautui kuitenkin tilanteeseen asiallisesti.
– Hän oli fantastinen ja todellinen herrasmies. Hän kiitti ruuasta, kätteli ja kysyi pari kysymystä. Hän oli todella maailmanluokan stara, Aihinen totesi.
Roger Moore nousi suursuosioon James Bond -elokuvien Britannian salaisen palvelun agenttina 007. Hän esitti pääosaa kaikkiaan seitsemässä Bond-filmatisoinnissa, muun muassa Elä ja anna toisten kuolla, Kuuraketti sekä 007 ja kultainen ase.
1960-luvulla Moore tähditti Simon Templarina brittiläistä Pyhimys-televisiosarjaa. Näyttelijänuransa ohella Moore toimi myös YK:n lastenjärjestön Unicefin hyväntahdonlähettiläänä.