Jalkapallon Saksan Bundesliigassa pelaavan Borussia Dortmundin toimitusjohtaja Hans-Joachim Watzke jatkaa tehtävässään ainakin vuoteen 2019 asti, seura tiedotti maanantaina.
Watzke, 55, on johtanut Dortmundia vuodesta 2005 lähtien. Tuolloin seura oli konkurssin partaalla, mutta on Watken alaisuudessa noussut taas entisaikojen loistoon.
Dortmund voitti Saksan mestaruuden vuosina 2011 sekä 2012 ja sijoittui Bundesliigassa toiseksi kahtena viime kautena. Lisäksi se esiintyi Champions Leaguen finaalissa keväällä 2013.
- Watzke on tehnyt loistavaa työtä viime vuosina, seuran puheenjohtaja Reinhard Rauball kiitteli tiedotteessa.
Dortmundin liikevaihto on nelinkertaistunut viimeisen kahdeksan vuoden aikana. Kaudella 2012-2013 se ylitti ensi kertaa 300 miljoonaa euroa.