Menestynyt valokuvaaja Tommi Hynynen, 33, on kuollut – surun murtama äiti: "Yritämme tukea toinen toisiamme"

Tommi Hynynen
All Over Press
Julkaistu 05.10.2020 15:12
Toimittajan kuva

Jasmin Vainio

jasmin.vainio@mtv.fi

Tommi Hynysen kädenjälkeä on nähty muun muassa Tuntematon Sotilas -elokuvan still-kuvista. 

Valokuvaaja Tommi Hynynen on menehtynyt 33-vuotiaana, suru-uutisen MTV Uutisille vahvistaa hänen äitinsä Tiina Hynynen. Tommi tunnettiin menestyneenä valokuvaajana.

Hynynen ikuisti muun muassa upeita kuvia Aku Louhimiehen ohjaaman Tuntematon sotilas -elokuvan kuvauksissa. Vantaan Sanomat kertoi vuonna 2019, että Hynynen otti kaiken kaikkiaan 32 000 kuvaa elokuvan kuvauksista. 

Tiina-äiti kertoo, että Tommi menehtyi torstain ja perjantain välisenä yönä. Äiti kertoo, että Tommilla oli laaja ystäväpiiri, jotka ovat tukeneet perhettä laajalti. Ystävät ovat käyneet Tommin perheen luona tukemassa surun keskellä.

Tommia jäivät kaipaamaan puoliso, äiti ja isä sekä tämän uusi puoliso sekä siihen kuuluva lähipiiri ja siskot perheineen. 

– Tässä nyt yhdessä yritämme tukea toinen toisiamme. Nuorin perheenjäsenemme on 10 viikkoinen. Ei Tommi ehtinyt saada hänestä kalakaveria, Tiina toteaa puhelimessa. 

660a0106__1_ tuntematon sotilas

Tommi Hynynen otti yhteensä 32 000 tuhatta kuvaa Tuntematon Sotilas -elokuvan kuvauksista. 

Omaiset ovat suunnitelleet, että tulevaisuudessa he pitäisivät Tommin muistoksi valokuvanäyttelyn. 

– Sen aika ei ole kuitenkaan vielä nyt, kun tässä on paljon muuta järjesteltävää, Tiina vastaa MTV Uutisille ystävällisesti. 

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti

(Jutusta muokattu kuvaa 5.10.2020. kello 16.43. Jutun pääkuvassa esiintynyt henkilö ei ollut Tommi Hynynen, vaan se oli hänen ottamansa kuva, jossa esiintyi toinen ihminen. Kuva oli peräisin hänen Instagram-tililtään. Toimitus pahoittelee erehdystä.) 

(Juttuun lisätty uusi kuva, jossa on kuvankaapaus Tommi Hynysen Instagramista. 5.10.2020, kello 17.02)

Tuoreimmat aiheesta

Kuolema