Mercedeksen tallimääräyksensä perusteluksi antama selitys Lewis Hamiltonin rengasongelmista saattoi jäädä mietityttämään Valtteri Bottasta, sillä suomalaiskuski kävi Venäjän F1-kisan jälkeen tutkimassa tallikaverinsa takarenkaat.
Bottas menetti sunnuntaina tilaisuutensa kauden ensimmäiseen voittoon, kun Mercedes käski häntä päästämään Hamiltonin ohitseen jo ennen kisan puoltaväliä.
LUE MYÖS: Mercedes-pomolta erikoinen kommentti Valtteri Bottakselle tallimääräyksestä
Bottas ei tehnyt käskyn tullessa vastarintaa, mutta kertoi tilanteen jälkeen, että olisi pystynyt tarvittaessa lisäämään vauhtiaan. Tässä kohtaa Mercedeksen taktiikkapomo James Vowles kertoi Bottakselle perustelut päätökselle.
– Valtteri, tässä James. Meillä oli riski Lewisin kanssa (Sebastian) Vetteliä vastaan. Hänellä on pieni rakkula (renkaassaan). Meidän täytyi tehdä näin varmistaaksemme tämän. Minä ymmärrän, vastasi Vowles.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Hamilton kysyi jonkun ajan kuluttua tiimiltä takarenkaansa tilanteesta, joten brittikuskilla tosiaan oli huolta kumiensa kestävyydestä.
Kisan jälkeen kärkikuskien ajettua autonsa parkkiin Bottas käveli ensin oman autonsa taakse ja meni sen jälkeen Hamiltonin auton perään katsellen jotain yksityiskohtaa tarkemmalla silmällä.
Valtteri Bottas kävi tutkimassa Lewis Hamiltonin vasenta takarengasta?MTV Oy