Mercedeksen F1-tallin urheilujohtaja Toto Wolff ei ala suitsia Lewis Hamiltonin tekemisiä.
Hamilton ajoi maanantaina kahden miljoonan euron ökyautollaan kolarin ja myönsi julkisesti, että kostea juhlinta oli vetänyt hänet ihan piippuun. Hän ei ollut kolarihetkellä alkoholin vaikutuksen alaisena, mutta F1-mestari sanoi itse juhlinnan vaikuttaneen onnettomuuteen.
Hamiltonin rokkarielämä on muutenkin herättänyt kritiikkiä, mutta Wolffilla on selvä kanta.
– Minun mielipiteeni on, että antakaa pojan olla, Wolff sanoi The Sun -lehdelle.
– Hän on maailmanmestari, hän on voittanut kilpailuja. Tämä on ollut yksi dominoivimmista kausista, mitä olemme koskaan nähneet. Hän on tehnyt kaiken, antaa hänen nauttia siitä, tallipomo jatkoi.
Wolff painotti, että vain yhdellä asialla on väliä: kunhan kuljettajat tekevät tulosta. Hän on aiemminkin puolustanut kuljettajansa vauhdikasta elämäntyyliä.
– F1 tarvitsee persoonia. Lewis on rocktähtimäinen kuljettaja, eikä hän tee tulosta pelkästään autossa, vaan tekee sitä myös brändin eteen radan ulkopuolella. Sellainen elämä luo vastakkainasettelua, mutta samalla se tekee hänestä henkilön, jossa on särmää. Vaikka monet tuomitsevat hänen elämäntapansa kilpakuskille haitallisiksi, se ei haittaa minua, koska hän tekee tulosta, Wolff sanoi.