Mercedes-pomo kehuu Bottasta – silti parannettavaa että pärjää Hamiltonille

GettyImages-649479916 (1)
Valtteri Bottas2017 Getty Images
Julkaistu 10.03.2017 10:35

MTV SPORT

Mercedeksen johtokuntaan kuuluva F1-legenda Niki Lauda näkee, että Valtteri Bottaksen on vielä hiottava ajamistaan, jotta suomalainen voi haastaa tallikaverinsa Lewis Hamiltonin.

Bottas siirtyi tammikuussa Mercedekselle ja hänellä on vastassa kenties pahin mahdollinen tallikaveri, kolminkertainen maailmanmestari.

Itsekin kolme mestaruutta voittanut Lauda on tyytyväinen Bottaksen tekemään työhön, mutta itävaltalaisen mielestä Bottaksen on parannettava kisavauhtiaan.

– Valtteri pääsi lähellä Lewisin aika-ajosuorittamista, häneltä puuttuu vain pari kymmenystä tällä hetkellä. Se on hyvä. Hänen pitää silti kehittyä pitkissä vedoissa. Pitää silti muistaa, että hän ajaa Mercedestä ensimmäistä kertaa, Lauda sanoi RTL-televisioyhtiölle.

– Hänen pitää työskennellä paljon näiden asioiden eteen, se on selvää. Tähän mennessä olen enemmän kuin tyytyväinen häneen, Lauda jatkoi.

Bottaksella on isot saappaat täytettävänä, sillä hän siirtyi talliin maailmanmestaruuden voittaneen Nico Rosbergin tilalle.

Lähde: motorsport.com

Tuoreimmat aiheesta

F1