Mers-virus hermostuttaa Aasiassa - katso kartta viruksen levinneisyydestä

Mers virus
MTV Uutiset, STT
Julkaistu 04.06.2015 14:59(Päivitetty 04.06.2015 15:32)

MTV UUTISET–STT–Reuters

Etelä-Koreassa leviävä mers-virus hermostuttaa naapurimaissa. Maata myös moititaan hitaasta reagoinnista tautiin.

Pohjois-Korea pyysi Etelä-Koreaa hankkimaan kameroita, joilla voidaan havaita ihmisen kohonnut kuume. Pohjois-Koreassa haluttiin tarkistaa Kaesongin teollisuusalueelle pohjoiseen töihin tulevat eteläkorelaiset. Etelä-Korea lainasi Pohjois-Korealle kolme kameraa.

Maailman terveysjärjestö WHO ei ole suositellut matkustusrajoituksia, mutta noin 7 000 ihmistä manner-Kiinasta, Hong Kongsta ja Taiwanista on peruuttanut matkansa Etelä-Koreaan, kertotaan Korean matkailuorganisaatiosta.

Japani harkitsee Etelä-Koreasta saapuville jonkinlaista eristystä.

Etelä-Korean terveysministeriön mukaan tappavan virustartunnan saaneiden määrä on noussut kuudella 36:een. Viruksen aiheuttamaan hengitystieinfektioon on kuollut kolme ihmistä, viimeisin tänään.

Maassa on suljettuna jopa 700 koulua tartuntojen ehkäisemiseksi. Kaksi viikkoa sitten puhjenneen tartunta-aallon aikana Etelä-Korean viranomaiset ovat eristäneet sairaaloihin ja koteihin yli 1600 ihmistä.  

Kaksi viikkoa sitten puhjenneen tartunta-aallon taltuttamiseksi maan viranomaiset ovat eristäneet ihmisiä koteihinsa ja sairaaloihin.  

Tuoreimmat aiheesta

Mers