Mestarien liigassa pelataan tänään puolivälierät päätökseen. Juventus matkaa Monacoon puolustamaan 1-0-johtoaan ja madridilaisten toiseen taistoon lähdetään puhtaalta pöydältä ensimmäisen osaottelun päätyttyä maalittomaan tasapeliin.
Monaco ja Juventus ovat molemmat edenneet näin pitkälle hyvän joukkuepuolustamisen kautta. Kumpikaan joukkue ei ole maaleilla mässäillyt, mutta omissakaan ei turhan usein ole soinut. Monacolle tehtiin vain yksi maali lohkovaiheessa, Juventukselle neljä. Neljännesvälierissä tahti hieman muuttui, mutta joukkueiden välisessä ensimmäisessä osaottelussa palattiin taas tuttuun kaavaan. Molemmat joukkueet puolustivat tiiviisti, eikä kumpikaan saanut aikaan pelitilannemaalia. Ottelu ratkesi erotuomarin puututtua peliin ja annettua 57. minuutilla Juventukselle mahdollisuuden rangaistuspotkusta. Arturo Vidal sivalsi sen verkon perukoille ja näin Juventus lähtee Monacoon puolustamaan 1-0-johtoasemaansa.
Juventus lähtee otteluun ennakkosuosikkina, mutta vanha rouva joutuu antamaan hieman tasoitusta loukkaantumisten viedessä pari avainpelaajaa pois kokoonpanosta. Sivussa ovat Paul Pogba, Kwandwo Asamoah, Romulo ja Martin Caceres. Reisivaivaisen Luca Marronen pelaaminen on epävarmaa ja Vidal on ollut kipeä. Kaksi jälkimmäistä olivat kuitenkin 23 pelaajan ryhmässä joka matkasi Monacoon. Kotijoukkueella sairaslistalle on ilmoitettu vain yksi nimi Lacina Traoré. Reisivaivaisen Tiémoué Bakayokon pelikunto on arvoitus.
Juventuksen jatkoon menon puolesta puhuu myös se fakta, että Monaco ei ole viime aikoina ollut ihan parhaassa mahdollisessa iskussa. Kaikki kilpailut mukaan lukien viidestä viime pelistä on plakkarissa vain yksi voitto. Kotitaikakin tuntuu menettäneen tehonsa, sillä kotikentällä se ei ole pystynyt voittamaan neljään edelliseen otteluun. Kenraaliharjoitus Rennesiä vastaan päättyi 1-1-tasapeliin. Juventus taas on voittanut yhdeksästä viime ottelustaan peräti kahdeksan ja viikonlopun kierroksella kaatui Lazio maalein 2-0.
Kestääkö Atleticon puolustus?
Atletico Madrid kykeni pitämään Realin tähtisikermän nollilla edellisessä kohtaamisessa. Real hallitsi peliä ja kykeni laukomaan 16 kertaa ja niistä kahdeksan suuntautui päin Atleticon maalia. Slovenialaismaalivahti Jan Oblak pelasi taas loistavan ottelun maalilla ja puolustuksen antaumuksellisuutta kuvaa se tilasto, että viisi kertaa Atleticon pelaaja sai jonkin ruumiinosansa laukauksen tielle.
Pelikieltoja sovittaa toisessa osaottelussa molemmilta yksi pelaaja. Atleticolta Mario Suárez ja Realilta Marcelo. Loukkaantumisten suhteen Realia on koeteltu karummalla kädellä. Atleticolla vain Mario Mandžukićin pelaaminen on seuran mukaan epävarmaa nilkkavaivojen takia. Kuumapäisen kroatialaisen tuntien hän ryömii kentälle vaikka kokovartalopuudutuksen voimilla. Realilla sairaslistalle on ilmoitettu brasilialaispeluri Abner, ranskalaiskärki Karim Benzema, Alvaro Medran, Luka Modric ja Gareth Bale kärsii lonkkavammasta ja hänen nimeään ei otteluun ilmoitetun 19 pelaajan listassa myöskään ollut.
Molemmat joukkueet pelasivat voitokkaat kenraalit. Atletico voitti vieraissa Deportivo La Corunan 2-1 ja Real Malagan kotonaan 3-1. Antoine Griezmann iski Atleticon molemmat maalit. Cristiano Ronaldo taas oli liekeissä Malagaa vastaan syöttäen maaleista kaksi ja tehden loppulukemat 3-1 itse.
Vaikka Real tuntuu aina olevan ennakkosuosikki Madridin derbyissä fakta on se, että se ei ole kyennyt voittamaan yhtään edellisestä seitsemästä kohtaamisesta.
Lue lisää MTV Sportin kattavasta UCL-paketista