Mestarihiihtäjä vilustui – ura ohi?

Johan Olsson
Johan Olsson
Julkaistu 12.03.2015 17:28

MTV SPORT - STT - TT

Falunissa maailmanmestariksi hiihtänyt Johan Olsson ei pääse huipentamaan uraansa lauantaiseen maailmancupin miesten päätöskilpailuun.

Olsson on vilustunut, eikä kilpaile Holmenkollenin 50 kilometrillä. Ruotsalainen Olsson, 34, on kertonut lopettavansa uransa tänä keväänä. Jos päätös pitää, hänen maajoukkuejäähyväisensä olivat kolme mitalia tuoneet Falunin MM-kilpailut.

Olsson voitti kotiyleisön edessä 15 kilometrin kilpailun ja hiihti pari päivää myöhemmin mahtiosuuden Ruotsin viestin hopeajoukkueessa. MM-kisojen päätöspäivänä hän oli kolmas 50 kilometrillä.

Olsson joutui sairauden takia jäämään sivuun myös viime viikonloppuna hiihdetystä perinteisestä Vasaloppet-kilpailusta.

Tuoreimmat aiheesta

Maastohiihto