Mestaruusviiri nostettiin jäähallin kattoon ennen Kärpät-KalPa-ottelun alkua lauantaina Oulussa. Oululaisyleisö oli myös järjestänyt tifon kauden avausottelun kunniaksi.
Pääkuvan videolla Tulosruudun kuvaa lauantain liigakierrokselta.
Kärpät voitti viime kaudella Suomen mestaruuden, jonka takia mestaruusviiri nostettiin jäähallin kattoon. Mestaruus oli Kärppien historian kahdeksas.
Kärppien kannattajat esittelivät myös mestaruustifonsa. Tifoon oli otettu mallia Rocky-elokuvista, joissa Sylvester Stallonen näyttelemä hahmo nousee haastajasta nyrkkeilyn mestariksi.
Ottelun avauserässä Otto Leskinen vei KalPan 1-0-johtoon tulisella laukauksellaan. Kärpät tasoitti kuitenkin Nicklas Lasun osumalla ja meni 2-1-johtoon Aleksi Mäkelän osumalla.
1509 Kärpät-KalPa