Meteorologi: Kesän ensimmäinen hellepäivä ehkä alkuviikolla

Lämmin päivä Helsingin Pihlajasaaressa 27. toukokuuta 2012.
Aleksi Jokela
Julkaistu 28.05.2015 16:26
Toimittajan kuva

Karita Kontula-Sokka

karita.kontula-sokka@mtv.fi

Ennusteen mukaan ensi viikon alussa lämpenee ainakin hetkeksi, mutta sää jatkuu yhä vaihtelevana.

Koululaiset aloittavat kesälomansa viikonloppuna. Sää näyttää hieman lämpenemisen merkkejä heti kesäkuun alkuun. Vaihtelevan viikonlopun jälkeen maanantaina etelässä voitaisiin olla jo laajemmalti 20 asteen tienoilla.

– Tiistaina voisi olla mahdollisuus mitata vuoden ensimmäisiä hellelukemia eli yli 25 astetta. Ehkä myös keskiviikkona olisi lämmin päivä. Pitkää poutaista lämpöjaksoa ei kuitenkaan ole luvassa, sillä Suomen länsipuolelta saapuu jollain aikataululla sateita. Tulossa on mahdollisesti rankkoja sadekuuroja ja ukkostakin, sanoo MTV Uutisten meteorologi Markus Mäntykannas.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.

Katso lähipäivien alueelliset ennusteet:

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa