Meteorologi Liisa Rintaniemi iloitsee perheineen uudesta tulokkaasta.
MTV:n meteorologi Liisa Rintaniemen ja hänen puolisonsa 3. lapsi on syntynyt. Pieni tyttö on Rintaniemen mukaan varsin levollinen tapaus.
– Ainakin vielä toistaiseksi. On todella ruusunpunaiset fiilikset. Olemme viettäneet ihania päiviä kotona yhdessä, Rintaniemi kertoi MTV Uutisille.
Uusi tulokas muistuttaa 9- ja 12-vuotiasta isoveljeään.
– Tutun näköinen, samoja piirteitä kuin isoveljissään vauvoina. Emme tienneet sukupuolta etukäteen, mutta tyttö on vienyt kaikkien sydämet, vähän jopa isoveljien. Keväällä sanoin, että isoveljet tokaisivat ottavansa mieluummin koiran, mutta tyttövauva on kuulemma nyt kuitenkin parempi kuin koira, Rintaniemi naurahti.
Rintaniemen synnytys sai alkunsa käynnistyksellä, joka olikin melkoisen pitkä. Tyttö saapui kuitenkin maailmaan lopulta vauhdilla.
– Tuttu kuvio aiemmista synnytyksistä, Rintaniemi kertoi.
Vauva-arki on lähtenyt rullaamaan ilman sen suurempia yllätyksiä.
– Jotkut asiat tulevat selkärangasta, eikä ole ollut mitään sen kummempaa. Onneksi saamme molemmat olla puolison kanssa kotona.
Uusimmat
-
13:02
HPK-pomo vastaa MTV Urheilulle: Näin kohupotkuista päätettiin – "Minä toteutan siellä tehtyjä linjauksia"
-
12:52
Olympialaiset yllätysmaahan? Historiallinen hakemus lähti matkaan
-
12:47
Tuomarit ottivat Olli Halosen TTK-esityksen vastaan ristiriitaisin tunnelmin
-
12:28
Purra: Hyvinvointialueet "pirullinen työmaa" ja "menoautomaatti"
-
12:25
Yleisen kolesterolilääkkeen hinta noussut huimasti – lääkettä myös huonosti saatavilla
-
12:22
Järisyttävä paljastus: EM-jättiottelussa kävi skandaalimainen tuomarivirhe
-
12:07
Nyt ongelma-alus Rubylta on kielletty pääsy jopa kotisatamaan
-
11:47
Therese Johaugilta valtaisa linjaus
-
11:45
Jopa 200 etiopialaiselta perittiin tuhansien eurojen kynnysraha – poliisi epäilee törkeää kiskontaa
-
11:29
Eduskunta pui ensi vuoden budjettia – Purra: "On tämä yksi pirullinen työmaa, minkä edellinen hallitus meille soteen avasi"
-
11:23
Israelin ja Hizbollahin iskut jälleen kiihtymässä
-
10:58
Tuli tuhosi luhtitalon Oulussa – sytytysnesteellä sohvansa tuleen tuikannut vastaa syytteisiin
-
10:31
Mitä ihmettä HPK:ssa ajateltiin? Karri Kivi kummastelee valmentajapotkujen taustaa
-
10:25
Nämä taudit jylläävät nyt – "Vain jäävuoren huippu"
-
10:16
Ronnie O'Sullivanilta raju ratkaisu – taustalla kohulausunto
-
10:09
Suomeen satoi nyt ensilumi
-
10:07
Venäjän sotalaiva ampui varoituslaukauksen norjalaisalusta kohti
-
09:59
Ensitreffit-morsian pahoittaa mielensä ulkonäkönsä kommentoinnista: "Hän jotenkin töksäytti"
-
09:53
Matias Lehtosen synkkä päivä – puhuu nyt HPK-potkuistaan: "Kamat kasaan ja kotiin tuijottelemaan seinään"
-
09:47
Alaskan saarella etsitään yhtä rottaa, jota ei ehkä ole edes olemassa
-
Lataa lisää