Metsähallitus valittaa kartellituomiosta

1643354
Lehtikuva
Julkaistu 26.09.2016 23:23

MTV UUTISET – STT

Metsähallitus valittaa hovioikeuteen Helsingin käräjäoikeuden raakapuukartellituomiosta. Käräjäoikeus hylkäsi kesäkuussa Metsähallituksen vahingonkorvausvaatimukset.

Metsähallitus vaatii yhteensä yli 159 miljoonaa euroa Stora Ensolta, Metsäliitolta ja UPM-Kymmeneltä. Metsähallituksen mukaan riippumattomat selvitykset osoittavat kartellin vääristäneen raakapuun ostohintoja.

Käräjäoikeuden mukaan ei ole näyttöä, että kartelli olisi aiheuttanut Metsähallitukselle vahinkoa raakapuun alihintana. Kartelli oli voimassa vuosina 1997–2004.

Markkinaoikeus totesi vuonna 2009, että Metsäliitto, Stora Enso ja UPM-Kymmene vaihtoivat liiketoimintaansa liittyviä tietoja ja jakoivat markkinoita lainvastaisesti.  

Tuoreimmat aiheesta

Talous