Metsälammesta löytynyt vainaja saattaa olla lähes vuosi sitten Kuopiossa kadonnut 24-vuotias mies: poliisi selvittää

Kuopio kartta poliisi kuvitus AOP
Poliisi selvittää, onko Kuopiosta lammesta löytynyt vainaja pitkään kateissa ollut mies.All Over Press
Julkaistu 24.06.2021 05:55
Toimittajan kuva

Sanni Mattila

sanni.mattila@mtv.fi

Ohikulkijat tekivät Kuopion Pienellä Neulamäellä ruumishavainnon ja soittivat hätäkeskukseen. Jatkotutkimukset johtanevat yhden katoamismysteerin ratkeamiseen.

Pohjois-Savon pelastuslaitos ilmoitti tiistaina Jurastenlammelta löytyneestä vainajasta. Ohikulkijat olivat huomanneet vedessä kelluvan hahmon hieman puolenyön jälkeen tiistaina.

Rikoskomisario Esko Salo Itä-Suomen poliisista kertoo, että kyseessä saattaa olla pitkään kateissa ollut 24-vuotias lapinlahtelaismies. Ruumis on toimitettu oikeuslääketieteellisiin tutkimuksiin tunnistusta varten.

– Varsinaisia tunnistuksen tuloksia ei ole vielä saatu, joten mitään varmaa asiasta ei voi vielä sanoa. Selvitämme nyt, onko kyse kadonneesta nuoresta miehestä, rikoskomisario Salo sano.

Lue myös: Jani, 24, on ollut kateissa lähes puoli vuotta – mitä mies teki armeijan entisellä varastoalueella Kuopiossa?

Kuopiossa ohikulkijat huomasivat vedessä kelluneen ruumiin

Auto löytyi, miestä ei 

Viimeisin varma havainto kadonneesta ja hänen autostaan on tehty samalla alueella perjantaina 21. elokuuta 2020 puoli yhdeksän aikaan illalla. Silminnäkijän mukaan mies oli Pienellä Neulamäellä yksin liikkeellä. Hänen oli nähty liikkuvan samalla alueella jo aiemmin päivällä. Hänen autonsa löytyi hylättynä alueelta. 

Tapausta on tutkittu kadonneen henkilön etsintänä alusta saakka eikä asiassa ole ollut rikostutkintaa tai -epäilyä missään vaiheessa.

Salon mukaan poliisi teki viime syksynä Pienellä Neulamäellä massiivisia etsintöjä useiden päivien ajan, mutta tuloksetta.

Kadonneen henkilön mahdollisesta löytymisestä ensimmäisenä uutisoineen Savon Sanomien mukaan Jurastenlammet on kolmen pienen lammen jono Pienen Neulamäen alueella. Rikoskomisario luonnehtii aluetta varsin suosituksi ulkoilualueeksi, jossa liikkuu paljon ihmisiä.

Myös löytöpaikan lähistöllä, tosin ei aivan välittömässä läheisyydessä, on merkittyjä ulkoilupolkuja.

Lue myös: Poliisi kaipaa havaintoja kadonneesta Jani Hakkaraisesta – edellinen havainto lähes kuukausi sitten

Suuri metsäalue

Salon muistikuvien mukaan myös alueen lampien ympäristöä tutkittiin viime syksynä tarkasti, muun muassa koiria apuna käyttäen.

– Maastoetsinnät osoittautuvat usein yllättävänkin hankaliksi. Ei ole niin pientä aluetta, mihin ihminen ei pystyisi maastossa katoamaan. 

Pieni Neulamäki on puolustusvoimien entinen varikkoalue, joka sijaitsee noin 6,5 kilometrin päässä Kuopion keskustasta. Noin 500 hehtaarin aluetta reunustavat muun muassa idässä Vitostie ja lännessä Kallavesi.

Kuopion kaupungin mukaan alueella toimi vuoteen 2008 saakka puolustusvoimien varikko. Aidatulla metsäalueella risteilee entisen käyttötarkoituksensa vuoksi yli 20 kilometrin mittainen metsätieverkosto.

Lue myös: Kadonneen Jussi Peltolan tapauksesta uusi vihje vuosien takaa: nainen näki rapakylkisen mustan auton kiitävän kohti etelää

It-pomo Marko jätti uudenkarhean Volvon metsätien varteen ja katosi – myöhemmin kalastajan virveliin tarttui päänahkaa: mitä perheenisälle tapahtui?

Vantaalainen Sanna lähti vuosia sitten baptistiperheen matkaan ja katosi – vanhemmille jäi käteen vain omituinen sähköposti

Tuoreimmat aiheesta

Kadonneet