Metsola jälleen kuin muuri Tappara-maalilla

Tapparan maalivahti Juha Metsola.
Tapparan maalivahti Juha Metsola.imago/Pius Koller/ All Over Press
Julkaistu 11.10.2014 20:45

MTV SPORT - STT

Kun tusinan maaleja värkännyt Pelicansin ykkösketjukin hävisi osuutensa ottelusta, lahtelaisilla ei ollut voittotoiveita jääkiekkoliigassa Tapparan isäntänä.  

Pelicansin ykkösketjua johtaa Tommi Paakkolanvaara. Joukkueen muilla 16 kenttäpelaajalla oli pohjalla kahdeksan tehtyä maalia, joten ei ollut ihme, että joukkue hävisi Tapparalle 0-3.  

- Lähdimme peliin puolustuksen kautta ja saimme vastaiskuilla tulosta aikaiseksi. Ylivoimapeli on meille silti haaste, totesi Tapparan valmentaja Jussi Tapola.  

Voittomaalin laukoi toisen erän avausvaihdossa laidalta vetopaikkaan punnertanut Olli Palola, jolle osuma oli kauden kolmas. Sinetti oli helsinkiläiskasvatti Jere Karjalaisen, 22, avausmaali Tapparassa ottelun 56. minuutilla.  

Kaksi erää kiekkosateessa ollut Juha Metsola torjui Tapparan maalilla 34 kertaa ja sai nimiinsä toisen peräkkäisen nollapelin.  

- Tappara pelasi hyvää lätkää, ja me menetimme liikaa kiekkoja keskialueella, kiteytti Pelicansin hyökkääjä Marko Pöyhönen, joka palasi kaukaloihin kymmenen kuukauden sairauslomalta.  

Tuoreimmat aiheesta

Liiga