Metsuri Matti löysi kadonneen 3-vuotiaan pojan syrjäisen metsätien varresta: "Aika siinä pysähtyi"

0:35img
Metsuri Matti löysi kadonneen 3-vuotiaan pojan syrjäisen metsätien varresta – täältä lapsi löytyi
Julkaistu 13.06.2020 20:23(Päivitetty 03.01.2021 16:52)
Toimittajan kuva

Jari Heikkilä

jari.heikkila@mtv.fi

Kauhajoella etsittiin tänään kuumeisesti kotoaan aamulla kadonnutta 3-vuotiasta poikaa. Poikaa etsittiin poliisin, vapaaehtoisen pelastuspalvelun ja kyläläisten voimin.

Tämä juttu on alun perin julkaistu kesäkuussa 2020. MTV julkaisee vuodenvaihteen tienoilla uudelleen vuoden suosituimpia artikkeleita.

Pojan löysi kuitenkin aivan sattumalta syrjäisen metsätien varresta metsuri Matti Luoma, joka oli matkalla katsastamaan omaa metsäpalstaansa.

– Se pikkuinen vain seisoi metsätiellä kädet levällään. Oli kyllä viisas lapsi, kun ei ollut metsään lähtenyt, sieltä häntä olisi ollutkin hankalampi löytää, Luoma kertoo MTV Uutisille.

Lue myös: Useita kadonneita 3-5–vuotiaita lapsia etsitty tänään ympäri Suomea: Kaikilla tapauksilla yksi yhdistävä tekijä

Luoma kertoo, että lapsi vaikutti hyväkuntoiselta.

– Annoin hänelle vettä. Minulla on aina metsään mennessäni juotavaa mukana. Poika siinä puhui samalla äidistään jotakin, Luoma toteaa.

Luoma kertoo olevansa mielissään, että hän saapui paikalle oikeaan aikaan.

– Oli se kyllä sellainen näky, jota ei ihan joka päivä näe. Aika pysähtyi. Pälyilin siinä samalla metsäänkin, että olisiko poika ollut marjastajien matkassa, mutta eihän tähän aikaan edes marjoja vielä ole.

Luoma soitti hätäkeskukseen ja poliisit tulivat paikalle hakemaan eksyneen pikkupojan.

Lue myös: 3-vuotias kävelijä käynnisti ison etsintäoperaation Kauhajoella, löytyi kilometrien päästä kotoa – Poliisi: "Kovakuntoinen poika"

Luoma kertoo pohtineensa aamulla reissun tekemistä Parkanoon. Onneksi hän päätti kuitenkin käydä katsomassa palstaansa, jonne on tarkoitus istuttaa  kuusen taimia.

– Lähellä tapahtuvat monta kertaa ne hyvät asiat, Luoma kiteyttää.

"20 vuotta sitten etsittiin 2-vuotiasta poikaa"

Pojan löytyminen tuo Luomalle mieleen 20 vuoden takaiset tapahtumat, kun naapuripitäjässä Kurikassa etsittiin kadonnutta 2-vuotiasta poikaa.

– Olin etsintäjoukoissa mukana, kun häntä etsittiin. Hänet löydettiin 2,5 kilometrin päästä kotoaan hyvässä kunnossa oltuaan vuorokauden kateissa, Luoma muistelee.

Tuoreimmat aiheesta

Kadonneet