Michael Monroe löytää Sukuni salat -ohjelmassa merkittävän esi-isänsä haudan.
Sukuni salat -ohjelmassa rock-muusikko Michael Monroe pääsee selvittämään esi-isiensä historiaa. Turussa vuosikausien ajan asunut, Helsingistä kotoisin oleva Monroe saa yllättäen tietää, että hänen sukujuurensa ovat erittäin vahvasti Turussa.
Monroen esi-isä suorassa polvessa oli turkulainen, 1700-luvulla elänyt merkkihenkilö Jakob Gadolin. Ohjelmassa Monroe kohtaa koskettavan hetken, kun juontaja Marja Hintikka esittelee tälle esi-isänsä haudan.
– Tähän on haudattu koko Gadolinin perhe ja myös muita vaikuttavia ihmisiä tieteen ja taiteen saralta. Siellä on myös Jakobin arkku, Hintikka kertoo herkistyneelle Monroelle.
– Siellä esi-isäsi lepää, ihan konkreettisesti, Hintikka jatkaa.
Monroe on äärimmäisen vaikuttunut saamistaan tiedoista, jotka olivat hänelle täysin uusia.
– Aika iso heräys asioihin, Monroe miettii.