Päijät-Hämeen käräjäoikeus on tuominnut 32-vuotiaan miehen 11 vuoden vankeusrangaistukseen poikkeuksellisen törkeästä lapseen kohdistuneesta seksuaalisesta väkivallasta. Oikeuden julkisen selosteen mukaan lapsi oli hyväksikäytön alkaessa viisivuotias ja mies päälle parikymppinen.
Hyväksikäyttö tapahtui useissa eri kaupungeissa vuosina 2014–2022, eli kesti lähes kahdeksan vuotta. Mies oli lapsen läheinen.
Oikeuden mukaan mies teki lapselle eriasteista seksuaalista väkivaltaa, joka muuttui sitä törkeämmäksi, mitä vanhempi lapsi oli. Vakavimmillaan teot olivat sukupuoliyhdyntöjä. Mies käytti väkivallassa erilaisia seksileluja.
Yhdyntöjä yhteensä 50
Seksuaaliset teot olivat suojaamattomia tekoajan loppuvaiheeseen asti. Yhdyntöjä oli yhteensä noin 50. Oikeuden mukaan lapsi oli sanonut miehelle, että yhdynnät sattuvat, mutta mies oli jatkanut siitä huolimatta.
Oikeuden mukaan mies myös näytti lapselle pornovideoita ja kuvasi tätä. Kuvia oli yli 500 ja videoita noin kymmenen. Niissä lapsi on erilaisiin rooliasuihin tai alusvaatteisiin pukeutuneena ja sidottuna. Mies kuvasi myös lapseen kohdistamiaan tekoja.
Mies myönsi teot pääosin
Tuomion julkisessa selosteessa sanotaan, että mies manipuloi lasta, opetti tätä pitämään tapahtumia normaaleina ja vastuutti tätä teoistaan.
– Asia on tullut pitää vastaajan ja lapsen välisenä salaisuutena ja mikäli salaisuus paljastuisi, vastaaja on sanonut lapselle joutuvansa vaikeuksiin.
Oikeuden mukaan mies piti "vihkiseremonian" lapsen ollessa yhdeksänvuotias.
– Vastaaja on laatinut avioliittoasiakirjan, jossa lapsi on sitoutettu seksiin vastaajan kanssa ja vauvan tekemiseen myöhemmin.
Mies myönsi teot pääosin. Hän sanoi katsoneensa, että kyse oli suhteesta, jossa oli tunteet mukana.
Määrättiin maksamaan uhrille lähes 100 000 euroa
Miehen laitteilta löydettiin oikeuden mukaan noin 1 500 kuva- ja videotiedostoa muista lapsista. Materiaali sisälsi muun muassa lasten raiskaamista ja eläimiin sekaantumista.
Oikeus tuomitsi 32-vuotiaan miehen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, törkeästä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan levittämisestä ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapidosta. Hänet määrättiin maksamaan uhrille korvauksina 96 000 euroa.
Tuomion mukaan mies otettiin kiinni viime heinäkuun alussa ja hän on siitä lähtien ollut vangittuna.
Enimmäisrangaistus törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä on kymmenen vuotta. Käräjäoikeuden määräämä rangaistus tästä ja muista rikosnimikkeistä ylittää sen siis vuodella.
STT ei julkaise tuomitun nimeä uhrin yksityisyyden suojelemiseksi.