Miehen epäillään murtautuneen espoolaiskouluun – Ikean kassi täynnä elektroniikkaa

poliisi logo auto asu
Kuvituskuva.Lehtikuva
Julkaistu 09.10.2017 13:32

MTV UUTISET – STT

Poliisi kertoo ottaneensa Espoon Kirkkojärven koululta kiinni miehen, jonka epäillään murtautuneen kouluun. Tapaus sattui sunnuntaiyönä kahdelta.

Miehellä oli poliisin mukaan Ikean kassi täynnä kouluun kuuluvaa elektroniikkaa. Lisäksi hän oli tyhjentänyt kouluun jauhesammuttimen, poliisi kertoi maanantaina.

Miehen hallusta löydettiin myös kaasusumutin, vasara ja puukko.

Poliisin mukaan mies on myöntänyt syyllistyneensä muun muassa vahingontekoon ja varkauden yritykseen. Miestä epäillään myös esimerkiksi huumausaineen käyttörikoksesta, mitä hän ei ole myöntänyt.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos