Miehen rakas kissa kuoli: Aikoo laukaista Pikachun jäänteet avaruuteen kosmisissa hautajaisissa

2:01img
Video: Nasa tiivisti tärkeimmät saavutuksensa kahteen minuuttiin
Julkaistu 25.04.2019 16:35
Toimittajan kuva

Jari Heikkilä

jari.heikkila@mtv.fi

Kissoihin ja avaruuteen intohimoisesti suhtautuva mies aikoo ampua kuolleen lemmikkinsä tuhkat avaruuteen.

Pikachu-kissan omistaja Steve Munt kertoo GoFundMe-joukkorahoitussivulla, että hänen rakas lemmikkinsä saa sellaiset läksiäiset, mitä mikään kissa ei aiemmin ole saanut.

Munt kertoo Space.com-sivustolle, että Pikachun tuhkat lähetetään satelliitin laukaisun yhteydessä maapallon kiertoradalla niin sanottuna toissijaisena kuormana seuraavan 18 kuukauden aikana.


Munt on kerännyt kosmisia hautajaisia varten kasaan nyt 1535 dollaria. Tavoitteena on 5 000 dollaria. Tämän verran Celestis-niminen yhtiö velottaa lemmikin laukaisusta kiertoradalle.

Pikachu ei ole ensimmäinen avaruuteen päätynyt kissa, sillä ranskalainen Felicette käväisi avaruudessa vuonna 1963 AG1-raketin kyydissä ja palasi lennolta jopa hengissä takaisin maahan.

Tuoreimmat aiheesta

Avaruus