Kuski ajoi alas rakenteilla olevalta sillalta Itä-Jaavalla Indonesiassa. Valvontakamera tallensi karmean hetken, mutta kukaan ei onneksi loukkaantunut vakavasti.
61-vuotias mies asetti keskiviikkona Indonesian Itä-Jaavalla kännykkänsä autonsa kojelaudalla olevaan telineeseen ja seurasi siihen ilmestyviä ohjeita.
Google Maps -karttapalvelu ohjeisti kuskia ja hänen kyydissään olevaa naismatkustajaa miehen ystävän luokse, DailyMail kertoo.
Mies hämmentyi Maps-palvelun ohjeista risteyksessä, josta käännytään joskus tulevaisuudessa sillalle, joka on toistaiseksi vasta rakenteilla. Mies ajoi pienestä raosta betoniporsaan ja sillankaiteen vierestä ja jatkoi matkaansa valaisematonta siltaa pitkin.
– Tiestä tuli yhtäkkiä pimeä eikä muita autoja ollut. Tajusin, että meillä on ongelma, kun auto alkoi pudota ja törmäsi maahan, mies kertoo.
Valvontakameravideo näyttää, miten kuski ajaa kovaa vauhtia sillalla ja lentää sen päästä kaaressa noin 12 metrin korkeudesta risteävälle kadulle. Onnenkantamoisesti se ei törmännyt muihin autoihin.
Ensihoito saapui pian paikalle. Molemmat kyydissä olleet selvisivät kovasta törmäyksestä lievin vammoin.
– Olen huolissani vakuutuksesta. En usko, että autoa voi korjata, mies pohti jälkikäteen.
Viranomaiset ovat sittemmin tukkineet betoniporsaan ja sillankaiteen väliin jäävän pienen raon, josta mies ahtautui autollaan rakenteilla olevalle sillalle.
Katso karmea tilanne yllä olevalta videolta.
Lue myös:
Nämä kolme rikosmysteeriä ovat selvinneet Googlen kuvien avulla
Taksimatkustaja helvetistä: Naisen teko sai auton pyörimään katon kautta ympäri Valko-Venäjällä
Jukka-Pekan työmatka sai pelottavan käänteen – väistöliike pelasti
Lähde: KameraOne / DailyMail