Mies istui jo lentokoneessa, kun näki matkalaukkunsa kököttävän kentällä – lentoyhtiön vastaus hämmentää: "Mitä ihmettä tämä on?"

2:17img
Huikea somehitti tämäkin: Sosiaaliseen mediaan jaettu valokuva sai tuntemattoman naisen luovuttamaan munuaisensa pelastaakseen toisen ihmisen hengen.
Julkaistu 02.10.2019 11:58

Maria Aarnio

maria.aarnio@mtv.fi

Lufthansan koneella matkustanut Karn joutui eroon laukustaan, joka henkilökunnan mukaan oli mukana lennolla. 

Lufthansan koneella matkustanut asiakas joutui hyvästelemään laukkunsa, vaikka hänelle vakuutettiin, että se on otettu mukaan. Karn Rateria jakoi Twitterissä kuvan lentokentältä. Kuvassa laukkujen lastaamiseen käytetyn laitteiston vieressä seisoo yksinäinen musta matkalaukku.

"Me lähdemme ilman sitä"

Karn oli matkalla Manchesterstä Müncheniin, kun hän huolestui matkatavaroidensa tilasta. Mies nimittäin näki lentokoneen ikkunasta kentän asfaltilla laukun, joka muistutti hänen omaansa, kertoo The Scottish Sun.

– Ööh, Lufthansa, te olette jättäneet laukkuni kentälle! Kerroin henkilökunnalle ja he vain sanoivat, että koneeseen nouseminen on päättynyt. Minä näen laukun. Ja me lähdemme ilman sitä. Mitä ihmettä tämä on? Karn kirjoitti jakamansa kuvan oheen.

Lufthansa pahoitteli, viittasi ongelmiin aivan toisella kentällä

Lufthansa valitteli tilannetta toteamalla, että "Frankfurtin lentoasemalla" oli ongelmia laukkujen lastaamisen kanssa. Vastaus ei tosin auttanut Karnia, koska hän ei ollut lähelläkään Frankfurtia.

Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

Twitter-kansa riemastui Karnin kohtaamista ongelmista.

– Hahaha, anteeksi, mutta tämä on aika huvittavaa, käyttäjä Kshitij Mehta huomauttaa Twitterissä.

– Niin lähellä, ja kuitenkin niin kaukana, nimimerkki Heisenberg heittää.

– Olisin kiljunut: "Hakekaa laukkuni, tai en pane turvavyötäni kiinni", #MiFan Skanda vitsailee.

Osa keskustelijoista huomauttaa, että monet samassa koneessa luultavasti "tunnistivat laukun omakseen". Karn on kuitenkin varma, että kyseessä oli juuri hänen laukkunsa. Kaiken lisäksi veska ei toisaan saapunut miehen määränpäähän samalla lennolla.

Laukku palautui omistajalleen

Laukkuparan puolesta hätääntyneille kerrottakoon, että Karnin tuuri kääntyi lopulta: hän kertoi Twitterissä myöhemmin saaneensa laukkunsa perille.

– Kiitos kaikille, jotka viestein osoittivat tukea, hän kiittelee.

– Toivon, ettei kenenkään muun tarvitse katsella laukkunsa jäämistä kyydistä, kun ette itse voi asialle mitään.

Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

LUE MYÖS: 9-vuotias keksi nerokkaan tavan napostella juustoa salaa kouluntuntien aikana: "Hän on nero ja tulee olemaan miljonääri"

Lue lisää lifestyle-artikkeleita!

Lähteet: Thescottishsun.co.uk, Twitter

Tuoreimmat aiheesta

Somehitit