BMJ Case Reports -julkaisussa ilmestyneessä tapausraportissa kerrotaan pitkään poskiontelotulehduksesta kärsineestä 48-vuotiaasta miehestä. Lopulta tulehduksen syyksi paljastui vuosia sitten tapahtunut huumeiden salakuljetus, kertoo muiden muassa News.com.au-uutissivusto.
18 vuotta sitten vankilassa ollut australialaismies sai tyttöystävältään laittoman lahjan, ilmapalloon kätkettyä kannabista.
Salakuljettaakseen huumeet selliinsä australialaismies oli tunkenut lahjan nenäänsä. Tyttöystävän tuliaiset kuitenkin katosivat matkalla. Vuosien ajan mies luuli, että hän oli vahingossa nielaissut paketin.
Lopulta huumeet löytyivät lähes kaksi vuosikymmentä myöhemmin miehen nenäontelosta.
Lue myös: Mitä kertoo rään väri, vuoto tai tukkoisuus? Kuusi faktaa nenästä
Huumeet olivat löytyessään jo pilalla
Hoitoon hakeutuessa mies oli 48-vuotias. Hän oli kärsinyt pitkään jatkuvasta päänsärystä ja poskiontelo-ongelmista. Tietokonekerroskuvauksessa oireiden varsin yllättävä syy paljastui.
Miehen oikeassa sieraimessa näkyi peukalonpään kokoinen vamma, jonka sisällä oli harmaata kiinteää ainetta. Asian poistamisen jälkeen lääkärit totesivat, että kyseessä on muovikapseli, joka sisälsi turmeltunutta kasviperäistä materiaalia. Se oli kannabista.
Kuullessaan lääkäreiden hätkähdyttävästä löydöksestä mies muisti 18 vuotta sitten vankilassa sattuneen tapauksen. Miten hän oli saanut tyttöystävältään kannabista, jonka luuli nielleensä salakuljetuksen aikana.
Todellisuudessa mies ei ollut niellyt kannabispakettia, vaan se oli työntynyt pitkin hänen nenäonteloaan ja jumiutunut sinne.
Kun ymmärrettävästi pahaksi menneet huumeet oli poistettu miehen nenästä, vuosia kestäneet oireet katosivat. Seurantatapaamisella mies kertoi, että ongelmat olivat pysyneet poissa.
Lue myös: Naisen nenä valui vuosia – kyseessä ei ollutkaan allergia, vaan aivoista tihkuva neste
Nenäonteloon juuttunut vierasesine voi muuttua ”nenäkiveksi”
Tarinan opetus? Älä salakuljeta huumeita tai säilytä mitään muutakaan sieraimissasi.
Muutkin nenäonteloon joutuneet vierasesineet voivat pitkän ajan muuttua kalkkeutuneeksi kovaksi muodostumaksi, niin sanotuksi nenäkiveksi eli rinoliitiksi.
Lue myös: Mies kärsi flunssamaisista oireista kaksi vuotta – nenästä vedettiin ulos järkyttävä löydös
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Lähteet: News.com.au, Newsweek, BMJ Case Reports