Justin Caffier hankkiutui kuukaudeksi eroon kaikista paheistaan. Hän laihtui muutaman kilon, mutta koki myös muunlaisia vaikutuksia.
Kannattaako netin seksihaasteisiin osallistua? Videolla pohditaan aihetta.
Moni on pitänyt herkkulakon tai alkoholilakon, mutta Vice-sivuston Justin Caffier päätti mennä pidemmälle. Hän hankkiutui eroon kaikista paheistaan!
Mies koki, että kuukauden detox esimerkiksi pelkistä herkuista ei riittäisi, vaan hän halusi kokeilla luopua jokaisesta "nautintoaineesta". Vuonna 2017 Caffier luopui 30 päiväksi muun muassa alkoholista, gluteenista, maitotuotteista, lisätystä sokerista, kahvista ja kofeiinista ja jopa orgasmeista.
Näin haasteessa kävi!
Ensimmäisenä haasteaamuna Caffier söi aamupalaksi tuoreita hedelmiä, ja kaikki vaikutti sujuvan hyvin – kunnes tuli keskipäivä.
Lue myös: Vatsalihakset esiin vain kuukaudessa – näin perheenäiti Jessica, 28, onnistui
– Ensimmäinen epämukavuuden aalto löi kovempaa ja nopeammin kuin olin odottanut, koska kehoni sai keskipäivän raivokohtauksen, koska en ollut juonut kolmea litraa kahvia ja energiajuomia. Tunsin olevani kuin jättimäinen vauva, koska oloni oli niin äkäinen, väsynyt ja ärtynyt, mies kuvailee.
Illalla hän teki ruokaa ja tajusi vihaavansa ruoanlaittoa edelleen, vaikka teki ruokaa nyt "hyvästä syystä".
"Heräsin energisempänä kuin aikoihin"
Päiviä Caffier koki elävänsä kuin sumussa; hän ei saanut mitään aikaan, ja hänen vatsansakin reagoi menemällä löysälle. Kofeiininhimo hellitti neljän päivän jälkeen, ja tilanne alkoi parantua.
Mekin kokeilimme!
Lankutimme neljän kuukauden ajan joka päivä – nämä asiat muuttuivat
– Heräsin energisempänä kuin aikoihin ja nousin heti sängystä sen sijaan, että olisin aloittanut henkisen shakkipelin sen suhteen, kuinka kauan voin torkuttaa ja pelata puhelimellani, Caffier kuvaa.
Kaupassa hän havaitsi mielitekojen poistuneen: oli helpompaa olla ostamatta asioita hetken mielijohteesta.
– Piereskelevätkö vegaanit 24/7, vai meneekö tämä lopulta ohi, Caffier pohti vatsansa tilaa.
Orgasminkaipuu alkoi viikon jälkeen
Orgasmeja Caffier alkoi kaivata viikon jälkeen. Hän oli tottunut masturboimaan usein, mutta nyt tapa oli jätetty taakse yhdessä seksin harrastamisen kanssa. Hän kuitenkin onnistui pidättäytymään.
– Olen tehnyt upeaa guacamolea, jonka söin salsan ja maissilastujen kanssa, ja se toi minulle hälyttävän paljon iloa, Caffier kuvaili kymmenentenä päivänä.
– Ensimmäinen viikko oli helvettiä, mutta toinen vain lensi ohi.
Koska haaste oli muuttunut siedettäväksi, Caffier päätti haastaa itsensä. Hän meni ystäviensä kanssa baariin.
– Kaikki ilmaisivat ihailua/sääliä, koska olin absolutisti samalla, kun he hankkiutuivat humalaan, mutta en totta puhuakseni kokenut yhtään himoja. Menestys?
Huijausinto nosti lopulta päätään
Kun haastetta oli kulunut 21 päivää, Caffier huomasi haaveilevansa pienestä huijaamisesta.
– En ole oikeastaan huijannut, mutta olen etsinyt tapoja kiertää sääntöjä. Annoksessa ei ole gluteiinia, mutta sitä ei voida sanoa gluteiinittomaksi sen pakkauksen tai valmistustavan vuoksi? Ei minulla ole keliakiaa, anna tänne se, Caffier kuvaa.
Seuraavana aamuna hän heräsi ja huomasi yllätyksekseen saaneensa siemensyöksyn nenäliinaan.
– Joko lukot pitää vaihtaa, tai koskettelin itseäni unissani. Aion päättää, ettei tämä ole syytäni.
Laihtui kuusi kiloa
Yllättäen haasteen loppuminen ei aiheuttanut Caffierissa hillitöntä riemua, vaikka hän menikin juhlimaan ja mässäilemään.
– Oletin, että olisin enemmän innoissani siitä, että olen pian vapaa, mutta olen aika rento tulevan, rajoittamattoman elämäni suhteen.
Caffier aikoo rajoittaa lihan syömistä tulevaisuudessakin. Myös alkoholin hän aikoo säästää sosiaalisiin tilanteisiin. Makeanhimo katosi haasteen aikana, mutta palautunee myöhemmin.
LUE MYÖS: Ravintoloitsija vaatii asiakkailtaan lääkärintodistuksia: "Painukaa helvettiin ja syökää tavallista ruokaa"
– Gluteenin otan takaisin dieettiini, koska rajoittamisessa ei ole ideaa, jos ei ole allerginen, Caffier sanoo.
Kofeiinin nauttimisen hän sen sijaan aloitti uudelleen.
– Haluaisin pitää juomiseni alle kahdessa kupissa per päivä, ja rajata juomat vain kahviin.
"En suosittelisi"
Haasteen ensimmäisenä päivänä Caffier painoi 86 kiloa. Haasteen aikana hän laihtui kuusi kiloa. Caffier koki olevansa paitsi kehollisesti vireämpi, myös henkisesti terävämpi haasteen vuoksi. Hän kuitenkin koki, että haaste vei hänen luovuutensa.
– Tämä elämäntyyli imi kipinän persoonastani, hän sanoo.
Hän ei kannusta muita haasteeseen.
– En suosittelisi sitä.
Lähde: Vice.com