Mies palasi kotiinsa ja kohtasi uskomattoman näyn: Murtovaras oli asukkaan vaatteissa, katsoi TV:tä ja halaili koiraa – oli kaiken lisäksi uskomattoman hyvä suustaan

1:24img
Asuntoon murtautunut mies jäi kiinni itse teosta omistajan vaatteissa ja koiraa syleillen, mutta onnistui silti puhumaan tältä kyydin toiseen kylään.
Julkaistu 28.12.2018 08:10

Sami Lindfors

sami.lindfors@mtv.fi

Paikallisen sheriffin mukaan on ennen kuulumatonta, että varas yrittää ystävällisesti puhua itseään ulos tilanteesta – siinä onnistuen.

Yhdysvaltojen Waterborossa asuva mies palasi sunnuntaina kotiinsa kesken asuntomurron. Tosin näky ei ollut sitä mitä murrolta normaalisti odottaisi. 

Varas tervehti ystävällisesti

Talovaunussa oli tuntematon mies, joka oli pukeutunut asunnon omistavan miehen vaatteisiin. Kaiken lisäksi hän oli sohvalla katsomassa televisiota ja halaili perheen koiraa.

Tuntematon mies kuitenkin tervehti ystävällisesti ja alkoi kertoa tarinaa tutustaan, joka oli muka asunut kyseisessä talovaunussa joskus. Hän oli siksi kuvitellut voivansa asettua taloksi.

Talovaunun omistaja oli uskonut tarinan, ja kaiken lisäksi suostui tarjoamaan tuntemattomalle miehelle kyydin läheiseen kylään.

Totuus paljastui kotona

Kun omistaja palasi kotiinsa, hän tajusi tulleensa huijatuksi. Makuuhuone oli käännetty ylösalaisin, ja esimerkiksi lääkekaapista oli lähtenyt lääkkeitä tuntemattoman miehen matkaan.

Poliisin mukaan kotirosvo oli ennen asuntomurtoa varastanut kaksi autoa, joista toinen oli kolaroitu pahoin. Sen jälkeen mies oli murtautunut talovaunuun takaovesta.

Poliisin mukaan mies oli päässyt pois sairaalasta vastikään, mutta "tarvitsee ammattiapua".

Tuoreimmat aiheesta

Mitä ihmettä?