Mies puukotti naista hengenvaarallisesti kaulaan – poliisin tutkinta valmistui

poliisi logo auto asu
Vuonna 1975 syntynyttä miestä epäillään tapon yrityksestä. Lehtikuva
Julkaistu 14.09.2017 14:30

MTV UUTISET

Puukotuksen uhriksi Laitilassa elokuun alussa joutunut nainen on edelleen sairaalassa.

Poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan elokuun alussa Laitilan Pihlakujalla tapahtuneeseen puukotukseen liittyen. Asia siirtyy syyttäjän syyteharkintaan lähipäivinä rikosnimikkeellä tapon yritys.

Poliisi sai elokuun 7. päivä hälytyksen Pihlakujalla sijaitsevaan kerrostaloasuntoon. Asunnosta löytyi vuonna 1978 syntynyt laitilalaisnainen, jonka kaulassa oli hengenvaarallinen pistohaava. Nainen kuljettiin sairaalaan, jossa hän on yhä hoidettavana.

Tapon yrityksestä epäiltynä asunnosta otettiin kiinni vuonna 1975 syntynyt laitilalainen mies. Mies on edelleen vangittuna.

Uhri ja tekijä tunsivat toisensa entuudestaan ja olivat tapahtuma-aikaan asunnossa kahdestaan. Rikokseen ei epäillä liittyvän muita henkilöitä. Tapahtumaa on edeltänyt jonkinlainen riita. Alkoholilla oli osuutta asiassa.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos