Mies riehui ja yritti juoda käsidesiä sairaalan telineestä Lahdessa – jouduttiin lopulta kantamaan poliisiautoon

Lehtikuva
30-vuotias mies häiriköi Päijät-Hämeen keskussairaalassa ja yritti juoda käsidesiä. Kuvituskuva.MTV3/Lehtikuva
Julkaistu 20.04.2023 09:30
Toimittajan kuva

Anna Egutkina

anna.egutkina@mtv.fi

Keskiviikon ja torstain välisenä yönä 30-vuotias mies yritti juoda käsidesiä Päijät-Hämeen keskussairaalassa Lahdessa ja häiriköi muita potilaita. Poliisi jouduttiin hälyttämään paikalle.

Yhdeltä yöllä poliisipartio sai tehtävän poistaa Päijät-Hämeen keskussairaalan pihalta juopuneen miehen, jonka vartijat olivat jo aiemmin poistaneet sairaalan sisätiloista. Mies yritti juoda käsidesiä sairaalan telineestä eikä ollut suostunut yhteistyöhön vartijoiden kanssa, vaan ollut aggressiivinen. 

Poliisin kuljettaessa miestä poliisiautoon, yhteistyö ei vieläkään sujunut. Mies alkoi rimpuilla voimakkaasti ja yritti irrottautua poliisin kuljetusotteesta. 

Humalainen jouduttiin raudoittamaan, mutta raudoituksen jälkeenkin hän pääsi vielä potkaisemaan toista konstaapelia jalkaan. Poliisi kahlitsi lopulta myös miehen jalat ja kantoi tämän poliisiautoon.

Miestä epäillään virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. 30-vuotias ei ollut poliisille mikään uusi tuttavuus, vaan hänelle on kertynyt vastaavia tekoja viimeisen vuoden aikana peräti 15.

Tuoreimmat aiheesta

Lahti