Mies romutti puolen miljoonan euron koeajo-Porschen vain parissa minuutissa – uskotko selityksen?

1:24img
Porsche esitteli ikonisen 911-urheiluauton uusimman painoksen.
Julkaistu 12.11.2019 14:17

Ville Järveläinen

Cardiffissa sattuneessa onnettomuudessa ei syntynyt kuin aineellisia vahinkoja, mutta niitäpä tulikin sitten kunnolla.

Walesilaisella miehellä oli kaikkea muuta kuin onnea matkassaan hänen haettua 911 GT2 RS:n koeajoon paikalliselta Porsche-jälleenmyyjältä.

Kuljettaja ei ollut ehtinyt ajaa kuin puolisentoista kilometriä, kun hän joutui kolariin, jossa oli osallisena myös neljä muuta ajoneuvoa.

Silminnäkijän mukaan Porschen kuljettaja kertoi heti onnettomuuden jälkeen, että auton jarrut olivat pettäneet. Toistaiseksi ei ole tiedossa, pitikö väite paikkansa vai oliko miehen omalla ajotyylillä vaikutusta tapahtumien kulkuun.

Porsche kärsi mittavia vaurioita, mutta kaikeksi onneksi kukaan ei loukkaantunut rytäkässä.

911 GT2 RS on auto, jota on valmistettu vain tuhat kappaletta. Suomessa sen autoverollinen hinta on yli 500 000 euroa. Nollasta sataan sillä ehditään alle kolmessa sekunnissa, ja huippunopeuskin on reippaasti 300 tuntikilometrin tuolla puolen.

Lähteet: Daily Mail, The Sun, Metro

Lue myös: Käsittämätön Hannu Hanhi: Mies voitti tuliterän Porschen, mutta myi sen pois ostaakseen asunnon – voitti toisen vain kahta päivää myöhemmin

Tuoreimmat aiheesta

Superautot