57-vuotias mies tappoi tuttavansa illanvieton päätteeksi Siikalatvalla Pohjois-Pohjanmaalla viime elokuussa, arvioi Oulun käräjäoikeus tänään antamassaan ratkaisussa.
Tuomion mukaan mies tapasi illalla baarissa miespuolisen tuttavansa, jonka asunnolle he päättivät lähteä jatkamaan iltaa.
Asunnolla miesten välille syntyi tuomion mukaan tappelu, jonka seurauksena taposta syytetty löi tuttavaansa useita kertoja muun muassa asiakirjasalkulla päähän.
Hän poistui lopulta asunnosta, ja uhri löydettiin sieltä myöhemmin kuolleena.
Oulun käräjäoikeus tuomitsi miehelle yhdeksän vuotta vankeutta taposta. Oikeudessa syytetty tunnusti kohdistaneensa tuttavaansa väkivaltaa mutta kiisti tapposyytteen.