64-vuotiaan autosta vaihdettiin moottori, mutta samalla kaara sai ulostekuorrutuksen.
Kun 64-vuotias mies ajoi vuoden 2007 Toyota Avaloninsa mekaanikolle, hän tuskin odotti tätä. Auto pääsi yllättämään omistajansa, kun se saapui huollosta ulosteella kuorrutettuna, kertoo TC Palm.
Artikkeli on osa "Off the beat" -blogijuttusarjaa, jossa Will Greenlee esittelee erikoisia rikosaiheita humoristisin sanakääntein.
Auto haisi kauhealta
Toyotasta oli tarkoitus vaihtaa moottori kesäkuussa 2019. Neljä päivää myöhemmin mies haki autonsa pois. Hän havaitsi, että ratin, keskuskonsolin ja kuskin puolen alueella oli "rasvaa", minkä lisäksi autossa haisi hirvittävältä.
Mies kesti autoaan pari päivää. Sitten hän päätti viedä sen täyspuhdistukseen.
Rasvasta ei ollut tietoakaan
64-vuotiaan yllätykseksi puhdistuksia tekevä firma kieltäytyi keikasta vedoten siihen, ettei ongelman aiheuttava aines suinkaan ollut rasvaa.
– Rasvan sijaan kyseessä oli jokin ruskea, joka saa hymyn kiepahtamaan nurinpäin, Greenlee maalailee.
– Asiakaspalvelija ilmoitti, että se oli ulostetta, joka myös sontana ja lantana tunnetaan.
Se, minkä tai kenen kakasta oli kyse, ei selvinnyt.
Poliisi selvittää
64-vuotias soitti moottorin vaihtaneeseen firmaan, jonka johtaja totesi miehen mukaan vain, ettei hänellä ole "aavistustakaan, miten tämä tapahtui". Tämän jälkeen johtaja lopetti puhelun.
Kakka-auton omistaja teki asiasta tutkintapyynnön poliisille. Indian River Countyn poliisi selvittää tapahtumaketjua.
LUE MYÖS: Mies vei Mersunsa merkkihuoltoon ja unohti kojelautakameran päälle – järkyttyi ensin laskusta, sitten videosta
Lue kaikki lifestyle-aiheiset artikkelit!
Lähteet: TC Palm