Kainuussa sijaitsevan Paltamon keskustassa on tapahtunut viime yönä pahoinpitely, jossa käytettiin jalkajousta.
Poliisi kertoo, että jokirannassa kahden paikallisen nuoren miehen välille tuli riitaa, josta kiukustuneena vuonna 2002 syntynyt paltamolainen mies oli käynyt hakemassa vähän matkan päästä jalkajousen.
Mies palasi takaisin jokirantaan ja riitautui siellä olleen toisen miehen kanssa. Riidan päätteeksi 2002 syntynyt mies ampui kerran jousella 2001 syntynyttä miestä jalkaan. Ampumisen seurauksena syntyi hoitoa vaativa vamma. Tekijä on saatu poliisin haltuun.