"Mietin, miksi ihmiset tuijottivat minua" – epäilyttävä näky sai poliisit ilmaantumaan amerikkalaisnaisen oven taakse

Viranomaiset hälytettiin tarkistamaan, mitä nainen oikein piilotteli autonsa takakontissa.

Ohiossa asuvan Toria Townsendin, 30, ovikameran videomateriaali on noussut viraaliksi hitiksi. Videolla poliisit ilmaantuvat yllättäen Torian oven taakse keskellä kirkasta päivää. Koputusta seuraa hyvin kiusallinen sanavaihto.

Tämä on hulluin juttu. Et ikinä usko tätä, poliisi aloittaa keskustelun Torian kuistilla.

Videota on jaettu useilla isoilla TikTok-tileillä, kuten @realjimmyhendrixx, sekä @itsgoneviral, ja sitä on katsottu tähän mennessä kymmeniä miljoonia kertoja. Torian omalla TikTok-tilillä videota on katsottu lähes 80 000 kertaa. 

Voit katsoa videon yltä.

Kiireinen päivä

Kaikki alkoi aiemmin päivällä. Insiderin mukaan Torialla oli ollut hyvin hetkinen päivä. Hän työskentelee kehitysvammaisten parissa ja oli ollut myöhästyä kampaajalta.

– Olin myöhässä ja heitin peruukkini autoni takakonttiin ilman, että juuri kiinnitin huomiota tekemisiini, Toria muistelee.

45-minuuttinen matka kotiin sujui muuten Torian mukaan normaalisti, mutta jälkikäteen hän muistaa, että ihmiset katsoivat häntä omituisesti.

– Kummastelin, miksi ihmiset ohittelivat minua liikennevaloissa. Ajattelin, että heillä oli ollut huonompi päivä kuin minulla. Mietin, miksi ihmiset tuijottivat minua, Toria kertaa.

Ovikello soi yllättäen vain alle 10 minuuttia sen jälkeen, kun Toria oli päässyt kotiinsa. Ovella olivat poliisit. Toria muistelee, että tilanne sai hänet hyvin hermostuneeksi. Lisäksi hänen koiransa pelästyi haukkumaan tuntemattomia ihmisiä oven takana. 

Poliisit olivat silminnähden vaivaantuneita kysyessään yllättäen, onko Toria mahdollisesti ammatiltaan kampaaja. Hänen autonsa takakontin välistä nimittäin roikkui hiuksia, aivan kuin ihminen olisi sullottu takakonttiin. 

Torialla kesti pari sekuntia rekisteröidä poliisin kysymys.

Voi herranjumala! Se on minun peruukkini! Toria huutaa videolla kauhistuneena.

Tämän kuultuaan tilanteesta kiusaantuneet poliisit repeävät helpottuneeseen nauruun.

Takana ajanut kuski hälytti viranomaiset

Jälkikäteen selvisi, että Torian takana ajanut kuski oli huolestunut näystä ja soittanut viranomaisille otettuaan ylös Torian rekisterikilven numeron. Voit kuunnella alla olevalta TikTok-videolta hiukset huomanneen kuskin ja hätäkeskuksen välisen puhelun.

Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä

Toria on itse helpottunut, että alueella asuu ihmisiä, jotka ovat niin tarkkoja ja vastuuntuntoisia, että soittavat vastaavassa tilanteessa virkavallalle.

– Minua ei harmita se yhtään, Toria vakuuttaa.

Jatkossa Toria aikoo olla tarkempi kymmenen erilaisen peruukkinsa säilytyksessä. Hän tunnustaa, että on aiemmin välinpitämättömyyttään saattanut vain nakata peruukin työpäivän jälkeen takapenkille tai takakonttiin. 

Lähteet: Arkmedia/Reuters, Insider ja @classy_melita/TikTok

Lue myös:

    Uusimmat