Mihin vesi- ja lumisateet osuvat? Sää muuttuu nyt epävakaaksi

2:12imgEnsi yö on vielä pakkasyö koko maassa. Alkuviikosta sää alkaa vähitellen muuttua epävakaisempaan suuntaan.
Julkaistu 23.03.2025 12:14
Toimittajan kuva

Jari Heikkilä

jari.heikkila@mtv.fi

Lauantain ja sunnuntain välinen yö oli jälleen kylmä, mutta päivällä aurinko lämmittää tähän aikaan vuodesta jo hyvinkin mukavasti.

Meteorologi Joonas Koskela kertoo, että kylmän yön jälkeen suurimmassa osaa Suomea oltiin sekä ilman että tienpintojen osalta jo aamupäivällä plussan puolella. Ylimmillään lämpötila kohoaa tänään lännen sisämaassa lähelle kymmentä astetta.

– Aika yleisesti Länsi- ja Lounais-Suomessa päästään lähelle kymmentä astetta. Laajalti aurinkoinen päivä, lähinnä ohutta yläpilviharsoa siellä täällä, Koskela kuvailee.

Rannikkoseutu on jälleen etelässä vähän viileämpi. 

– Tuuli käy meren kantilta ja lämpötila jäänee (rannikkoviivalla) viiden asteen tuntumaan tai jopa vähän sen alapuolelle. Itä-Suomi on hieman viileämpi kuin länsi. Siellä ollaan enimmäkseen viiden asteen vaiheilla, Koskela kertoo.

Pohjoisessa sää on hieman tuulisempaa. Aurinko paistaa kuitenkin suurimmassa osaa Pohjois-Suomea pilvettömältä taivaalta.

– Aika korkeita lämpötiloja voi esiintyä myös etenkin Länsi-Lapissa. Aamun aikana Kilpisjärvellä käytiin jo kuudessa asteessa ja iltapäivällä Tornionjokilaakso voi kohota lähelle kahdeksaa astetta.

Alkuviikosta alkaa epävakaisempi jakso 

Ensi yö on vielä pakkasyö koko maassa, mutta Koskelan mukaan sää alkaa vähitellen muuttua alkuviikolla epävakaisempaan suuntaan.

Huomisen aikana pilviä leviää jo suureen osaan maata. Mutta yleiskuvaltaan maanantai on silti vielä melko aurinkoinen päivä.

– Etelästä on saapumassa sadealue, mutta tuoreimmissa ennusteissa sen reitti menee pitkälti Suomen kaakkoispuolelta. Voi olla, että juurikaan sateita ei Suomeen ulotu.

Maanantain päivälämpötilat ovat hieman viileämpiä viikonloppuun verrattuna osittain pilvisyydestä johtuen. 

Koskelan mukaan tiistain vastaisena yönä maan pohjoisosan ylitse liikkunee lumisateita. 

– Sen jälkeen on taas laajalti poutainen päivä edessä. Lapissa voi tulla vähän lumikuuroa ja samoin Itä-Suomessa. Aivan eteläisimmässä osassa maata voi sadella tiistaina vähän vettä. 

Tuoreimmat aiheesta

Sää