Kansainvälisen autoliiton FIA:n tuomarina F1-kisoissa toimiva Mika Salo kertoo Kimi Räikkösen suorastaan vaatineen rangaistusta Itävallan GP:n aika-ajoissa edessään törttöilleelle Lewis Hamiltonille.
MAINOS
Koko F1-kausi C Morella!
Itävallan GP suorana 28.-30.6.
Su: Itävallan GP klo 16.05, ennakkotunnelmat klo 15.00Kaikki suorat ajolähetykset C More Maxilla ja cmore.fi -suoratoistopalvelussa
Hamilton pilasi Räikkösen ensimmäisen aikakierroksen jäätyään hitaampana tämän tielle mutkassa. Suomalainen onnistui kuitenkin pääsemään jatkoon seuraavalla yrityksellään.
Kisan tuomaristo kutsui Hamiltonin luokseen ja ojensi tälle kolmen lähtöruudun rangaistuksen sunnuntain kisaan. Salo ei ollut paikalla tuomaritehtävissä, mutta tietää kertoa, mitä suljettujen ovien takana tapahtui.
– Mä tiedän jonkun verran siitä, mitä ne olivat tutkineet. Kimi oli vaatinut rangaistusta sille. Kimi oli käynyt ihan kuumana ensinnäkin siellä, ja Hamilton oli ensimmäisessä haastattelussa, kun ne olivat kutsuneet hänet sinne, valehdellut ensimmäiseksi, ettei tiennyt, että sieltä on auto tulossa, Salo kertoo.
– Sille oli kaksi kertaa sanottu se kuitenkin radiossa. Periaatteessa se tuli sen takia, että Hamilton oli vain tyhmä tuossa. Hän yritti vain valehdella ja luistaa siitä.
– Ja olisikin päässyt varmaan ilman rangaistusta, jos olisi sanonut, että sori, mä mokasin, mutta eihän se vaikuttanut lopputulokseen millään tavalla, Salo jatkaa.
Hamilton putosi lähtöruudukossa neljänteen ruutuun. Räikkönen starttaa kisaan kuudennelta sijalta.