Urheilutoimittaja Mika Saukkonen nähtiin Tanssien Tähtiin -ensi-illassa.
Urheilutoimittaja-selostaja Mika Saukkonen palasi tanssihumuun Tanssien Tähtiin -show'n ensi-illassa. Saukkonen osallistui viime kaudella Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmaan, josta hän putosi seitsemännessä jaksossa.
Nyt Saukkonen kertoo, että tanssi on yhä pysynyt hänen elämässään, kuten hän aavistelikin.
Lue myös: Tanssiminen ei katoa Mika Saukkosen elämästä – teki jo suunnitelman jatkosta Arja Korisevan kanssa
– Aion jatkaa jollain lailla, tässä on nyt vähän ollut taukoa. Vähän treeniä Liisan ja vaimon kanssa, Saukkonen kertoo.
Saukkonen muistelee omaa Tanssii Tähtien Kanssa -kokemustaan hyvillä mielin.
– Tietysti silloin kun oli siellä, niin oli myös vähän rankkaa jossain vaiheessa. Nyt on tullut sellainen olo, että oli hyvä että lähdin mukaan, hyviä muistoja.
Lue myös: TTK-kisasta pudonnut Mika Saukkonen ylistää tähtiopettajaansa: "Kaivanut minua montun reunalta joka maanantai"
Ohjelman tiimoilta vastaanotettu palaute oli Saukkosen mukaan kahtiajakoista.
– Osa palautteesta oli kannustavaa, osa oli sitä mieltä, että minun olisi pitänyt pudota aikaisemmin. Jokainen tiesi omat kykynsä ja minä tiesin omat rajalliset kykyni ja annettiin se, mitä oli annettavaa, Saukkonen summaa.