Sarjapudottajaosion voitti lauantaina nähdyssä Putouksessa punainen joukkue. Sketsissä mukana ollut Mikko Parikka heittäytyi juontajasta Bacheloriksi.
Putouksen viidennen livelähetyksen Sarjapudottaja-osion voitti 18. helmikuuta punainen joukkue, johon kuuluvat Mikko Töyssy, Aku Sipola ja Ushma Olava. Yllätyksenä lavalle saatiin myös juontaja Mikko Parikka.
Näyttelijät ja Parikka esittivät Pekka ja Pätkä Bacheloreina -sketsin. Töyssy oli tuttuun tapaan Pätkä ja Sipola Pekka Puupää.
– Aavistuksen yksinkertainen Pekka ja koditon Pätkä, Parikka esitteli bachelorit.
Paikalle kutsuttiin myös Justiina (Ushma Olava), joka raahasi aviomiehensä Pekan pois lavalta. Pian lähti myös Pätkä.
Parikka teki kuitenkin lopuksi yllättävän eleen jäädessään yksin lavalle. Juontaja heivasi vihkisormuksensa mäkeen ja heittäytyi itse Bacheloriksi Justiinalle.
Katso yllä olevalta videolta, miten Mikko Parikka heittäytyi sketsissä!
Keltaisen joukkueen, eli Linda Wiklundin, Köpi Kallion ja Joonas Kääriäisen, sketsi olisi ollut Peltsi Lintilän jäljillä.
1:47