Mikko Rantanen loisti Coloradon 6–4-vierasvoitossa Seattle Krakenista NHL:n pudotuspelikierroksella.
Avalanche siirtyi voiton myötä 2–1-johtoon ottelusarjassa. Seurahistoriansa ensimmäisen pudotuspelien kotiottelun pelannut Kraken meni avauserässä johtoon, mutta vieraat iskivät kahdesti saman kaksikymppisen aikana.
LUE MYÖS: Kaapo Kakon Rangersille NHL-pudotuspelien ensimmäinen tappio – Las Vegas tyrmäsi Winnipegin raivoisan kirin
Ottelussa tehopisteet 2+1 hurjastellut Mikko Rantanen syötti Nathan MacKinnonin 2–1-johtomaalin avauserän viimeisellä minuutilla.
Avalanche käväisi jo kahden maalin johdossa toisessa erässä, mutta Kraken hilautui tasatilanteeseen ennen toista erätaukoa.
Päätöserässä Rantanen astui valtavaan rooliin. Suomalaishyökkääjä niittasi joukkueensa 4–3-osuman kolmen minuutin pelin jälkeen.
Rantanen kruunasi loistavan iltansa tirvaisemalla kiekon tyhjiin pari minuuttia ennen ottelun päätöstä. Kraken kavensi kosmeettisella osumalla loppulukemiksi 6–4.
Myös Artturi Lehkonen tehoili kahden syöttöpisteen merkeissä.
Colorado otti nyt kuskin paikan ottelusarjassa voitoin 2–1. Jatkoon pääsee neljällä voitolla.