Näyttelijä Mikko Töyssy oli lapsena varsin vilkas ja aktiivinen. Koulunkäynti tosin kiinnosti paljon vähemmän kuin palloilulajit.
Näyttelijä Mikko Töyssy, 42, oli lapsena hyvin vilkas ja energinen, mutta toisinaan myös hiukan keskittymiskyvytön.
– Mutta varsin iloinen ja persoonallinen. Näin olen ymmärtänyt, kun olen vanhoja opettajiani nähnyt, Töyssy muisteli MTV Uutisille.
Tänä keväänä hänet on voinut nähdä Putouksen lavalla Cissa Häkkisenä. Hänellä oli sketsihahmoksi toinenkin ajatus, tai oikeastaan alkuperäinen ajatus Kreivi Krapula -hahmoon tuli hänelle tuntemattomalta lapselta. Hylätty hahmo nähtiin Putouksessa 25. helmikuuta.
– Idean sain yhdeltä entuudestaan tuntemattomalta perheenäidiltä, joka kertoi lapsensa ideoineen kyseisen hahmon. Sisällöntuottaminen hahmolle olisi kuitenkin ollut tervassa liikkumista. Hän oli enemmän yhden jakson hahmo.
Katso video: Kreivi Krapulan vierailu Putouksessa oli lyhyt, mutta sitäkin hauskempi!
7:47
Päätös näyttelijäksi ryhtymisestä tuli ulkoapäin
Nuoren Töyssyn kaikki harrastukset liittyivät jotenkin palloon.
– Jos pallo oli, niin siihen vain etuliite, niin harrastin mitä tahansa palloilulajia ja yleisurheilun heittolajeja.
Parhaimmillaan teini-ikäisenä Töyssyllä oli 13 eri harjoitukset viikossa. Paikasta toiseen hän sotki pyörällä.
– Valkeakoskella lyhyet etäisyydet olivat helppoja painaa: 10 minuutin siirtymä jäähallilta futiskentälle ja sieltä koripallotreeneihin. Ja lopuksi kaverin mopon siivellä pyörällä kotiin. Hienoja muistoja, Töyssy naureskeli.
Katso video: Cissa Häkkinen kävi eläinlääkärin vastaanotolla Putouksessa.
2:08
Koulunkäynti sen sijaan ei niin kovin paljon häntä kiinnostanut, koska hän ei jaksanut keskittyä.
– Olin levoton ja ehkä vähän laiskakin. Jos tuli jokin ongelma eteen, niin sisälleni tuli ahdistus, joka piti purkaa johonkin. En osannut käsitellä niitä haasteita. Myöhemmin olen tunnistanut, kun tulee haaste, niin täytyy ottaa aikaa ja rauhaa. Ei sitä tarvitse hetkessä ratkaista.
Töyssy on kuitenkin ylpeä ja ennen kaikkea onnellinen siitä, minkälainen ihminen hänestä on arvomaailmaltaan tullut.
– Olisi voinut mennä monessa kohtaa vihkoon. Tärkeitä arvoja ovat erityisesti oikeudenmukaisuus ja empaattisuus.
Se, että Töyssystä tuli näyttelijä, on paljolti sen ansiota, että Valkeakoskelta suljettiin vuonna 2005 yksi paperitehdas.
– Olin siellä töissä. Olin jo ennen tietoa miettinyt, että mitähän sitä elämässään tekisi. Jääkö tänne vai tekeekö jotakin muuta? Päätös tuli minun puolestani ulkoapäin. Lähdin sitten harrastajateatteriin ja siksi istun nyt tässä.