26-vuotias ranskalaisnainen vaihtoi stetsonin mustaan niqab-huntuun. Ranskassa asunut toimittaja Annastiina Heikkilä avaa tietokirjassaan Bibistä burkiniin, miten väkivallasta ja naisten julmasta kohtelusta tunnettu Isis-järjestö vetoaa naisiin.
Naisjihadistit ja etenkin eurooppalaiset naisjihadistit olivat harvinaisia ennen Pariisin vuoden 2015 iskuja. Ranskalaisnainen Hasna Ait Boulachen herätti osaltaan paljon mediahuomiota, kun hän menehtyi piiritystilanteessa kyseisen vuoden marraskuussa.
– Hasnasta olisi ollut mahtavaa nähdä kasvonsa juorulehden kannessa, kaikkien julkkisten ja vip-ihmisten keskellä, totesi nuoren naisen ystävä sanomalehti Le Mondelle hieman iskun jälkeen.
Saint-Denisin lähiössä sijaitsevan asunnon piiritys kesti lähes seitsemän tuntia. Ranskan poliisin erikoisjoukot ampuivat operaation aikana 1 500 laukausta. Yhden terroristiepäillyn pommiliivi räjähti piiritystilanteessa.
Tapauksessa kuoli kaikkiaan kolme terroristia. Ait Boulachenin lisäksi menehtyneiden joukossa olivat hänen serkkunsa Abdelhamid Abaaoud, jota on nimitetty Pariisin iskujen pääsuunnittelijaksi sekä belgialais-marokkolainen jihadisti Chakib Akrouh.
"Juopotteleva ja hasista poltteleva bileprinsessa"
Morokkolaistaustaiseen perheeseeen syntyneen Ait Boulachenin vanhemmat erosivat hänen ollessaan lapsi.
Vanhemmat asuivat Pariisin huono-osaisella esikaupunkialueella, ja eron jälkeen tytärtä palloteltiin sijaisperheestä toiseen. Hän karkaili, eikä koulukaan sujunut.
Selvät auktoriteetit tai tulevaisuudensuunnitelmat puuttuivat Ait Boulachenin elämästä. Sosiaalisessa mediassa hän näyttäytyi hymyilevänä nuorena naisena, jonka päässä oli stetsoni ja kädessä amerikkalainen viskipullo.
– Nuori Hasna oli juopotteleva ja hasista poltteleva bileprinsessa, jota ei olisi uskonto voinut vähempää kiinnostaa, Annastiina Heikkilä kuvailee kirjassaan.
”Hän sai tarkoin viitoitetun tehtävän Isisin morsiamena”
Muutos näytti tapahtuvan hyvin nopeasti. Ait Boulachen kääntyi radikaaliin islamiin, ilmeisesti serkkunsa Abaaoudin myötävaikutuksesta.
Nuori nainen verhosi itsensä täyshuntuun ja suunnitteli lähtöä Syyriaan jihadistimiehestä haaveillen.
– Ensin Hasna ei ollut kenellekään kukaan tai mitään, sitten hän sai tarkoin viitoitetun tehtävän Isisin morsiamena, Heikkilä pohtii kirjassaan.
Heikkilä uskoo, että ääri-islamistinen ideologia täytti Ait Boulachenin kokemaa tyhjyyttä ja merkityksettömyyden kokemusta. Se ilmestyi kuin tilauksesta ja lopulta saattoi naisen kasvot lukuisten lehtien kansiin.