Pienkoneturmassa kaksi vuotta sitten loukkaantunut Sami Saikkonen kertoo MTV:n Huomenta Suomessa saaneensa onnettomuudesta uuden elämän. Hän kuvaa haastattelussa myös mystistä ja elämän mullistavaa ”taivaskokemusta”, jonka hän koki sairaalan teho-osastolla tapahtuman jälkeen.
Lennonopettaja, taitolentäjä, näyttelijä, tanssija ja koreografi Sami Saikkonen oli syyskuussa 2021 mukana vakavassa lento-onnettomuudessa.
Koneen pääomistaja ja Saikkosen hyvä ystävä sai sairauskohtauksen lentokoneen ollessa matalalla eikä Saikkonen ehtinyt puuttua tilanteeseen.
Koneen lentäjä kuoli, ja Saikkonen kiidätettiin tehohoitoon.
Saikkosen kasvot vaurioituivat pahoin turmassa. Myös hengen menetys oli lähellä.
Saikkonen kertoi MTV Uutisille tapahtuman jälkeen olevansa "kuin titaanista tehty Arnold Schwarzenegger".
Lue myös: Sami Saikkonen Kouvolan lentoturmasta: ” Todella poikkeuksellinen onnettomuus Suomessa”
Silminnäkijä Hyvinkään lentoturmasta: Sami Saikkonen oli veren peitossa ja ihmeissään – lentäjää alettiin elvyttää keskellä palovaaraa
"Halusin selvittää, onko jotain mörköä jossain"
Saikkonen kertoo nyt, että ei muista onnettomuudesta vieläkään mitään.
– Puolen vuoden päästä tapahtumasta kävin lentämässä samat harjoitteet, jotka me teimme. Ajattelin tulisiko siitä mieleen jokin muisto, että onko jotain mörköä jossain. Mutta en tiennyt sen jälkeenkään yhtään enempää siitä, mitä tapahtui, Saikkonen kertoo Huomenta Suomessa.
Lentämistä Saikkonen ei siis jättänyt, mutta kuoleman kohtaaminen muutti miehen, hän myöntää.
– Sen voin sanoa, että kuolemassa ei ole mitään pelättävää. Siellä puolella, jossa olin (sairaalan teho-osastolla) 8–9 päivää, oli hirveän kaunista. En tiedä, missä olin, mutta se oli valtavan kaunis kokemus. Levitin kädet ja pystyin nousemaan (ilmaan). Oli hirmu hieno metsä, vihreää; sellainen kuin Suomi ja sademetsä sekaisin. Ja kaunista vettä ja pilviä, ja pystyin tekemään siellä ihan mitä vain. Minulla oli tosi hyvä olla, Saikkonen kuvaa.
Lue myös: Näyttelijä Sami Saikkosen kasvot vaurioituivat pahoin pienkoneturmassa: Nyt hän astui julkisuuteen
"Miksi en saanut jäädä sinne"
Saikkonen kertoo, että toipuminen sairaalakokemuksen jälkeen ei ollut pelkää plussaa. Yhdessä vaiheessa mieli kävi aika synkälläkin puolella.
– Tuli sellainen olo, että miksi en jäänyt sinne. Miksen saanut jäädä? Mietin, että tällaista rahnustamista tämä nyt on. Mutta nyt on elämä kääntynyt.
Saikkonen kertoo oppineensa tapahtuneesta, että sen enempää kuin kuolemassa, myöskään elämässä ei ole mitään pelättävää. Sen sijaan elämätöntä elämää kannattaa kavahtaa.
– Elä tässä hetkessä ja nyt, älä murehdi eilistä, älä murehdi huomista. Juuri tämä hetki on arvokas asia. Ja sitten yksi hyvä asia, että kukaan ei kysynyt pankki- tai luottokorttia siellä toisella puolella. Kun ihmiset haalivat aina kaikkea, niin minulle on tullut sellainen olo, että pois tavara, sitä ei tarvitse.
Saikkonen sanoo kokevansa, että onnettomuuden jälkeen hänen elämässään on alkanut kokonaan uusi kirja.
– Haluan jatkaa sitä, niin kuin olen elänyt ja mitä olen tehnyt. Haluan jatkaa näyttämöllä, haluan jatkaa teatteria ja tanssia ja haluan jatkaa lentämistä. Sen ei tarvitse olla niin suurta. Tästä tulen iloiseksi ja onnelliseksi.
– Mikään ei sinänsä muuttunut, mutta mikään ei ole enää ennallaan.
Lue myös: Sairaalasta kotiutunut Sami Saikkonen kertoo MTV:lle, missä kunnossa hän on lentoturman jälkeen: "Nenä, posket ja ohimot muusiksi – silti kuin lottovoitto paskassa tilanteessa"
Ei enää suojakuorta
Läheisten arvion mukaan Saikkosesta on lähtenyt pois jokin suojakuori, hän kertoo.
– Ennen minun elämässäni oli varaus kaikkeen. Olin aina varustautunut siihen, että jotain kauheaa tapahtuu. Olen suhtautunut samalla tavalla myös ihmisiin, että tuo lähtee kuitenkin kohta pois. Onnettomuuden jälleen aivot ovat printanneet itsensä uudelleen. Nyt elän tässä ja nyt ja ihmisten kanssa sellaisena kuin olen.
– Periaatteessa soisin tämän kokemuksen kaikille, mutta en sitten kuitenkaan. Minulla oli tavattoman huonoa tsägää (tuuria) – ja sen huonon tsägän sisällä valtavan hyvä tsägä.
Lentämisen runous
Saikkonen puhuu yhä lämpimästi lentämisestä, jossa on hänen mukaansa "romantiikkaa ja runoutta".
– Lentäjät ovat olleet aikanaan ihan poikkeusporukkaa. He uskalsivat mennä ja nousta taivaalle niillä kangaspuilla, jotka he olivat tehneet. Lentämisessä on myös runoutta. Kiitotie on kilometri asvalttia, mutta ”kiitotien päässä on taivaassa reikä, ovi miltei mahdottomaan”, Saikkonen siteeraa Edu Kettusen Lentäjän poika -kappaletta.
– Me lentäjät näemme aina auringon. Me tiedämme, että pilven takana on aina aurinko. Se kertoo runollisesti siitä, minkä ilon lentäminen tuo.
Innostus lentämiseen läksi luultavasti jo Saikkosen lapsuuden ensivuosista Porissa, jolloin hän asui lentokentän vieressä.
– Naapurin tuttava, joka sai minuun yhteyden Facebookin kautta, kertoi että olin jo kaksivuotiaana juossut siellä kädet levällään ja ujeltanut, niin kuin Fouga Magisterit ujeltavat.
Saikkonen kertoo lentämisen olleen hänelle fyysisyydessä suora tanssin jatke.
– Kilpataitolento tai näytöslento muistuttaa hirveästi kansallisbaletin lavalla tanssimista. Siinä oli sellainen eksaktiuden ja tarkkuuden määre. Varsinkin kilpataitolennossa katsotaan vain virheitä, samalla tavalla kansallisbaletissa harjoittajat katsoivat, teenkö virheitä. He tulivat siitä aina mäkättämään. Ja minä aina suutuin kauheasti, mutta yleisö taputti, Saikkonen nauraa.