MTV Uutisen ulkomaan toimittaja Kalle-Ville Lahtinen sanoo viimeaikaisten tapahtumien selittävän sitä, miksi Ranskassa on tehty iskuja juuri tänään.
Yhteensä ainakin neljä ihmistä on kuollut tänään Ranskassa kahdessa eri välikohtauksessa. Nizzassa kolme kuoli ja useita loukkaantui puukkoiskussa. Teko tapahtui lähellä paikallista Notre Damen kirkkoa aamulla.
Avignonissa poliisi ampui miehen, joka ranskalaismedian mukaan uhkasi ohikulkijoita ja poliisipartiota veitsellä.
MTV Uutisten ulkomaan toimittaja Kalle-Ville Lahtinen sanoo sekä tämän päivän että syksyn muiden tapahtumien selittävän sitä, että iskut tehtiin tänään.
– Ajoitus on sikäli ymmärrettävä, että tänään on profeetta Muhammadin syntymäpäivä, joka on muslimimaailmassa vapaapäivä ja juhlapäivä. Isku osuu myös hetkeen, jolloin Charlie Hebdo -terrori-iskun oikeudenkäynti on alkanut Pariisissa viime kuussa. Tuo isku tehtiin viisi vuotta sitten. Tuomiolla on 12 ihmistä, Lahtinen sanoi MTV Uutisten Livessä.
Charlie Hebdo -satiirilehden toimitukseen iskettiin tammikuussa 2015.
– Yksi aikaan liittyvä syy iskuille on myös ranskalaisopettajan mestaus alkukuusta. Opettaja oli näyttänyt oppilaalle profeetta Muhammedin pilakuvaa ja suututti muslimiyhteisön, Lahtinen toteaa.